Veneitä ja hinaajia sodassa
Suomen sodissa 1939-1945 Merivoimat ei mitenkään voinut tulla toimeen pelkästään omilla aluksillaan vaan siviililaivoja ja veneitä tarvittiin monenlaiseen käyttöön.
Myös valtion muiden organisaatioitten, mm. Merenkulkulaitoksen, Tullin ja Merivartiolaitoksen alukset liitettiin sotavoimiin.
Tarvittiin hinaajia kalustoproomujen siirtelemiseen, linnakkeiden ja muiden yksiköiden yhteysliikenteeseen ja myös muuhun ajoon.
Myös sotaisempaan käyttöön siviilialuksia joutui kymmenittäin. Niitä tarvittiin aseistettuna tai jopa aseistamattomana vartiotehtäviin ja miinanraivaajiksi.
Moottoriveneet, varsinkin isommat otettiin tietysti samoihin toimiin, miinanraivaajiksi, yhteysaluksiksi, partioveneiksi, maihinnousualuksiksi...
Valtio hankki yksityisiä veneitä ja aluksia monella tavoin. Aluksia tarvittaessa ostettin tai vuokrattiin yhteisymmärryksessä omistajan kanssa tai niitä pakko-otettiin valtiolle siten, että omistaja ei voinut muuta kuin suostua tapahtumaan.
Jos verrataan veneiden ja laivojen pakko-otosta maksettuja korvauksia esimerkiksi autojen tai hevosten ottamiseen kenttäarmeijan käyttöön, voi huomata, että Merivoimat maksoi ottamistaan aluksista hyvin korkeita vuokra- ja korvaushintoja.
Usein omistajalle oli taloudellisesti tuottoisampaa antaa laivansa laivaston käyttöön kun yrittää tienata sillä normaalissa linjaliikenteessä, olihan toiminta-alue sotatoimien takia rajattu eikä perinteisiä rahtimarkkinoita ollut.
Sodan alkuvuosina pakko-otettu alus kunnostettiin ennen luovuttamista takaisin omistajalleen ja usein laivuri sai hyvän rahallisen korvauksen lisäksi laivansa takaisin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen valtion käyttöä.
Kaikkein tärkeimmät siviilialukset Merivoimille olivat tietysti isot hinaajat sekä hyväkuntoiset rannikkoliikenteen pienehköt lastialukset.
Myös isoja, nopeita moottoriveneitä tarvittiin paljon.
Aluksi siviilialuksien siirrot Merivoimille yritettiin hoitaa Helsingin Laivastoaseman organisoimana mutta pian huomattiin, että yksiköt alusta tarvitessaan tekivät päätöksen itsenäisesti, usein monta kertaa nopeammin kuin keskitetysti olisi ollut mahdollista, joten yhteen organisaatioon perustuvasta toimintatavasta luovuttiin.
Tapahtui sitäkin, että kun joku alus haluttiin pakko-ottaa oli se jo otettu jonkun toisen yksikön käyttöön.
Vaikeuksia tuotti myös alusten käyttöhenkilökunnan saaminen. Oli tietysti saatavilla merenkulun ammattilaisia mutta ongelmaksi muodostui esimerkiksi merikapteenien tai pätevien konemestareiden sotilasarvo.
Koko ikänsä meriä kulkenut merikapteeni saattoi olla sotilasarvoltaan sotamies tai matruusi ja hänen komentamassa aluksessaan messipoika oli ylimatruusi ja sotilasarvoltaan häntä ylempi!
Tähän keksittiin ratkaisuksi se, että matalan sotilasarvon omaava päällikkö sai sotilasarvokseen sotilasvirkamies (upseerin tai aliupseerin vakanssilla) ja komentosuhde laivalla pystyttiin ylläpitämään.
Osto- ja vuokrasopimuksia tehtiin muutamia kymmeniä.
Pääosa siviilialuksista kuitenkin pakko-otettiin. Kaikkiaan 266 laivaluokan alusta siirtyi siviilikäytöstä valtiolle. Proomuja pakko-otettiin noin 120 ja erikokoisia moottoriveneitä jopa 1500 kappaletta.
Tähän tarinaan yritän kerätä mahdollisimman monta Itäisellä Suomenlahdella eli oikeastaan varsinaisella sotatoimialueella toiminutta alusta.
Suomen sodissa 1939-1945 Merivoimat ei mitenkään voinut tulla toimeen pelkästään omilla aluksillaan vaan siviililaivoja ja veneitä tarvittiin monenlaiseen käyttöön.
Myös valtion muiden organisaatioitten, mm. Merenkulkulaitoksen, Tullin ja Merivartiolaitoksen alukset liitettiin sotavoimiin.
Tarvittiin hinaajia kalustoproomujen siirtelemiseen, linnakkeiden ja muiden yksiköiden yhteysliikenteeseen ja myös muuhun ajoon.
Myös sotaisempaan käyttöön siviilialuksia joutui kymmenittäin. Niitä tarvittiin aseistettuna tai jopa aseistamattomana vartiotehtäviin ja miinanraivaajiksi.
Moottoriveneet, varsinkin isommat otettiin tietysti samoihin toimiin, miinanraivaajiksi, yhteysaluksiksi, partioveneiksi, maihinnousualuksiksi...
Valtio hankki yksityisiä veneitä ja aluksia monella tavoin. Aluksia tarvittaessa ostettin tai vuokrattiin yhteisymmärryksessä omistajan kanssa tai niitä pakko-otettiin valtiolle siten, että omistaja ei voinut muuta kuin suostua tapahtumaan.
Jos verrataan veneiden ja laivojen pakko-otosta maksettuja korvauksia esimerkiksi autojen tai hevosten ottamiseen kenttäarmeijan käyttöön, voi huomata, että Merivoimat maksoi ottamistaan aluksista hyvin korkeita vuokra- ja korvaushintoja.
Usein omistajalle oli taloudellisesti tuottoisampaa antaa laivansa laivaston käyttöön kun yrittää tienata sillä normaalissa linjaliikenteessä, olihan toiminta-alue sotatoimien takia rajattu eikä perinteisiä rahtimarkkinoita ollut.
Sodan alkuvuosina pakko-otettu alus kunnostettiin ennen luovuttamista takaisin omistajalleen ja usein laivuri sai hyvän rahallisen korvauksen lisäksi laivansa takaisin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ennen valtion käyttöä.
Kaikkein tärkeimmät siviilialukset Merivoimille olivat tietysti isot hinaajat sekä hyväkuntoiset rannikkoliikenteen pienehköt lastialukset.
Myös isoja, nopeita moottoriveneitä tarvittiin paljon.
Aluksi siviilialuksien siirrot Merivoimille yritettiin hoitaa Helsingin Laivastoaseman organisoimana mutta pian huomattiin, että yksiköt alusta tarvitessaan tekivät päätöksen itsenäisesti, usein monta kertaa nopeammin kuin keskitetysti olisi ollut mahdollista, joten yhteen organisaatioon perustuvasta toimintatavasta luovuttiin.
Tapahtui sitäkin, että kun joku alus haluttiin pakko-ottaa oli se jo otettu jonkun toisen yksikön käyttöön.
Vaikeuksia tuotti myös alusten käyttöhenkilökunnan saaminen. Oli tietysti saatavilla merenkulun ammattilaisia mutta ongelmaksi muodostui esimerkiksi merikapteenien tai pätevien konemestareiden sotilasarvo.
Koko ikänsä meriä kulkenut merikapteeni saattoi olla sotilasarvoltaan sotamies tai matruusi ja hänen komentamassa aluksessaan messipoika oli ylimatruusi ja sotilasarvoltaan häntä ylempi!
Tähän keksittiin ratkaisuksi se, että matalan sotilasarvon omaava päällikkö sai sotilasarvokseen sotilasvirkamies (upseerin tai aliupseerin vakanssilla) ja komentosuhde laivalla pystyttiin ylläpitämään.
Osto- ja vuokrasopimuksia tehtiin muutamia kymmeniä.
Pääosa siviilialuksista kuitenkin pakko-otettiin. Kaikkiaan 266 laivaluokan alusta siirtyi siviilikäytöstä valtiolle. Proomuja pakko-otettiin noin 120 ja erikokoisia moottoriveneitä jopa 1500 kappaletta.
Tähän tarinaan yritän kerätä mahdollisimman monta Itäisellä Suomenlahdella eli oikeastaan varsinaisella sotatoimialueella toiminutta alusta.
Talvisota
Kesällä 1939 alkoivat Euroopassa diktaattorit piirrellä kartoilleen valtioiden rajoja ihan uusiin paikkoihin.
Syyskuun alussa Hitlerin Saksa hyökkäsi Puolaan ja Neuvostoliitto halusi lujittaa asemiaan lännessä, lähinnä Baltiassa ja Suomessa.
Viro miehitettiin 28. syyskuuta, Latvia 5. ja Liettua 10. lokakuuta.
Suomi ei alistunut niin helpolla ja kävi neuvotteluja Moskovassa.
Samaan aikaan Suomessa kuitenkin varauduttiin pahimpaan ja kaikessa hiljaisuudessa joukkoja koottiin ylimääräisiin kertausharjoitukseen (YH) ja aseistusta järjesteltiin uudelleen.
Reserviläisiä lähdössä linnakkeelle YH:n aikana Kotkan satamassa.
Merivoimien alaisuuteen perustettiin itäiselle Suomenlahdella kolme rannikkotykistöön perustuvaa puolustuslohkoa, Hangon Lohko Uudellamaalla, Kotkan Lohko Kotkan-Haminan seudulla ja Viipurin Lohko idässä.
Kotkan Lohko
Lohko oli jaettu kahteen alalohkoon, Kotkan suunta ja Virolahden suunta.
Virolahden alalohkon linnakkeita olivat Pukkio ja Mustamaa sekä Iso-Kalastajan vartioasemat.
Kirkkomaan (nyk. Kirkonmaa) alalohkon linnoitussaaria olivat Kirkkomaa ja Rankki.
Haapasaaren, Kilpisaaren, Suur-Lakan ja Askerin patterit ja valvontapisteet toimivat suoraan Kotkan Lohkon alaisuudessa.
Kotkan Lohkon hinaajia
Jo YH:n aikana oli rannikkolinnakkeitten käyttöön pakko-otettu tai vuokrattu useita kotkalaisia hinaajia, mm. Gutzeitin Laatikkotehtaan höyryhinaaja Kotka sekä Halla Oy:n Sirius.
Näitä aluksia käytettin pääasiassa postin, tarvikkeiden sekä henkilökunnan kuljetuksiin mutta niillä suoritettiin myös sotilasoperaatioita, mm. partiointia merialueella, jolloin ne kulkivat ulkovartiotehtävissä, usein reittiä Rankki-Luppi-Ristisaari.
10. lokakuuta hinaajien lukumäärä lisääntyi, kun Gutzeitin Björn ilmoittautui Rankin linnakkeen käyttöön ja Halla XV aloitti pari viikkoa myöhemmin.
Lisäksi mainitaan Cadenius&Grahnin Broker ja Gutzeitin Luppi, joka lastasi miinoja 15.12. Toimiko alus miinoittajana?
Hinaajaraivaajia oli neljä, nimeltä on mainittu Kimmo ja Gutzeitin Ilomants.
Lisäksi mainitaan Cadenius&Grahnin Broker ja Gutzeitin Luppi, joka lastasi miinoja 15.12. Toimiko alus miinoittajana?
Hinaajaraivaajia oli neljä, nimeltä on mainittu Kimmo ja Gutzeitin Ilomants.
Laivaston aivan uusi moottorialus, yhteysalus Pukkio oli myös Kotkan lohkon käytössä ja Merenkulkulaitoksen suuri ulkosaarien yhteysalus, höyrylaiva Suursaari määrättiin Kotkan Lohkon komentajan alaisuuteen.
Valtion moottoriveneitä Kotkan vesillä
Merivartiolaitokselta Lohkon käyttöön alistettiin ainakin rautaveneet (“rauta-Villet”) AV 90, AV 96, AV 110 ja AV 122 sekä näitä nopeampi, lähes 20 solmua kulkeva (puinen ) AV I.
Haapasaaren vartiostolla oli käytössä lisäksi Haapasaaren Merivartioaseman pikavene AV 92 sekä vartiovene AV 102.
Haapasaaren vartiostolla oli käytössä lisäksi Haapasaaren Merivartioaseman pikavene AV 92 sekä vartiovene AV 102.
Ainakin YM 52 oli Laivaston rautavene, oliko PM 51 myös?
Myös vanhat tsaarinaikaiset A-veneet eli A 37, A 42 ja AF 2 kuuluivat laivastolle.
Myös vanhat tsaarinaikaiset A-veneet eli A 37, A 42 ja AF 2 kuuluivat laivastolle.
AF 2 SA-kuva
Suojeluskuntajärjestöltä eli Merisuojeluskunnilta oli otettu käyttöön Suojeluskuntapurret SP 28 (Kotkan Msk), SP 34 ja SP 35.
Haminan luotsimoottori myös mainitaan.
Omistajia veneille H 2 ja S II etsin...
Haminan luotsimoottori myös mainitaan.
Omistajia veneille H 2 ja S II etsin...
Yksityisiä moottoriveneitä
Kotkassa Kirkkokadun päässä olevassa tuurilaiturissa pidettiin 27.10. moottoriveneiden pakkoluovutustilaisuus ja silloin otettiin kuusi yksityistä moottorivenettä Rankin linnakkeen käyttöön, varmaan muitakin?
Jo aikaisemmin oli “Kiiskin pikamoottori” ollut Rankin käytössä.
Uuno ja Mauno Kiiskin pikamoottori (kuva https://www.facebook.com/Suomenlahti/?hc_ref=NEWSFEED)
Veneitä:
-Tvåan
-Munsaari II (taisi olla Aapo Kasilan omistama Munsaaren vuoromoottori eli tuuri?)
-Suulisniemi II (tuuri tämäkin?)
-Aila II
-Saukko
-Ami
-Ajo II (olisikohan ollut Nikkolan Mussalon tuuri?)
-Tiutinen IV (Tiutisen “piimäruukin” kuljetusvene ja tuuri)
-Hei
-Ilo (tuuri?)
-Bruhns II (laivausyritys Bruhn)
-Forsmanin moottori
-Pohjolan moottori
-Bruhns II (laivausyritys Bruhn)
-Forsmanin moottori
-Pohjolan moottori
Aapo Kasilan vuoromoottori Munsaari II (Kuva Erkki Helenius)
Näitä veneitä käytettiin sekalaisen kuljetusajon lisäksi myös linnoitusten ja vartioasemien lähivartiotehtäviin sekä mm. ajomiinojen etsintään.
Ami saattoi olla muita suurempi, sillä sitä on käytetty myös ulkovartiotehtävissä?
Sota uhkaa
Kotkan Lohkon useat vartioasemat pitivät silmällä merialuetta kaakossa ja etelässä ja havaitsivat lukuisia neuvostoliittolaisia sotalaivoja ja sukellusveneitä aivan aluevesirajan tuntumassa jo lokakuussa 1939. Kymmeniä, jos ei satoja havaintoja kirjattiin sotapäiväkirjoihin.
Kovin harvinaista ei ollut, että joku naapureista poikkesi Suomen merialueella ja punatähtisten lentokoneiden ilmatilaloukkaukset olivat lähes jokapäiväisiä. Myös rannikkoliikennettä häirittiin.
Yhteysalus Suursaari naapurin huomion kohteena
Jo 23. marraskuuta eli viikkoa ennen sodan alkamista venäläinen hävittäjä pysäytti Suursaaren itäpuolella laittomasti ulkosaarien yhteysaluksen, höyrylaiva Suursaaren tiedustellakseen tämän ja mukana olevan proomun lastia. Välikohtaus kesti muutamia minuutteja.
Vakavampi tilanne sattui 29.11., jolloin venäläinen hävittäjä (varjokuvaston mukaan tyyppiä m/130) jälleen pysäytti Suursaaren, nyt 2 mpk. Somerista itä-etelään. Upseeri ja kymmenen miestä, yhdellä pistooli, tarkastivat laivan ja proomun. Välikohtaus kesti nyt puoli tuntia mutta laiva pääsi jatkamaan matkaansa.
Yhteysalus Suursaari
Viisi tuntia myöhemmin Neuvostoliitto katkaisi diplomaattiset suhteet Suomeen.
30.11. noin kello 11 ampui venäläinen hävittäjälaiva Lavansaaren Merivartioaseman yhteysveneen AV 114 upoksiin.
Samana päivänä naapurin hävittäjä ampui päätykistöllään Suursaarta.
30.11. kello 02:31 useat neuvostoliittolaiset radioasemat toistivat sanomaa “Fakel Fakel Fakel” (soihtu). Sota oli alkanut!
Pommituksia ja olematon ilmatorjunta
Kotkaa pommitettiin ensimmäisen kerran 30.11. kello 10:30.
Oikeastaan mitään, millä olisi voinut ampua takaisin ei ollut. Koko kaupungin suojana oli vain kaksi 20 mm ilmatorjuntakonetykkiä sekä Miljoonamöljässä sattumalta olleen tykkivene Karjalan kolme konekivääriä.
Vasta 11.12. saatiin Kotkaan 40 mm it-jaos.
Vasta 11.12. saatiin Kotkaan 40 mm it-jaos.
Edes laivaston aluksilla ei ollut ilmatorjunta-aseita! Kotkaan oli sijoitettu Miinalaivueen viisi miinanlaskuvenettä (Paukku, Pommi, Miina, Lieska ja Loimu) sekä moottoritorpedoveneitä ja raivaajia mutta yhdelläkään näistä ei ollut edes konekivääriä ylöspäin ampumiseen.
Laivaston T-luokan miinavene
Kun ei ollut oikeillakaan sotalaivoilla torjunta-aseita ei niitä tietenkään riittänyt hinaajille tai moottoriveneille, ilman piti tulla toimeen!
Hei-veneen taru ei kuitenkaan vielä tähän päättynyt, sillä vielä ennen joulua se ehti tehdä partiomatkoja.
Joulun tienoilla pienet alukset telakoitiin.
Toinen päivä tammikuuta 1940 Sirius juuttui Lellerin salmessa jäihin, ainoastaan moottorilaiva Pukkio pystyi liikennöimään.
Se haki vielä 8 alusta idästä ja saattoi ne länteen.
3.1. toi Pukkio vielä Rankin linnakkeelle Merivoimien komentajan kenraali Valveen ja kuljetti hänet edelleen Kirkonmaahan.
4.1. meri jäätyi, nyt pystyivät toimimaan enää valtion jäänmurtajat Murtaja ja nopeasti kahdella 120 mm Vickers-kaksoiskanuunalla aseistettu Tarmo.
Se yritti huonolla menestyksellä käydä tulitaistelua aseistetun neuvostomurtajan Jermakin kanssa. Varastorasvassa olleet tykit eivät toimineet!
Tarmo palasi Kotkaan 18.1., jolloin sitä kohtasi huono onni ja yksinäisen viholliskoneen yksi tähtäämätön pommi osui ja räjähti sen keulassa ja 39 miestä kuoli.
19.1. laivamiehet nousivat suksille ja aloittivat partioinnin jäällä.
Vielä sodan lopulla Kotkan Lohkon linnakkeet torjuivat tykkitulellään tuhansien neuvostosotilaiden maihinnousuyrityksen Haapasaaren ja Suursaaren välillä.
13.3. sota loppui ja keväällä yksityisiltä pakko-otetut alukset luovutettiin omistajilleen.
m/v Hei hädässä
Joulukuun kolmas kello 18:30 lähti lähivartiovene Hei Kaunissaaren kylänlahdesta vartiotehtävään kersantti Oiva Tynin johdolla. 500 metriä ajettuaan syttyi veneen kaasuttaja tuleen, joka levisi vielä kaasuttajan alla olevaan peltiastiaan sytyttäen siinä olevan bensiinin.
Kun vaahtosammutin ei liekkejä taltuttanut ampui Tyni hätäraketin ja kylänlahdesta tuli toinen moottori avuksi.
Miehet hyppäsivät siihen ja hinasivat palavan veneen takaisin Kaunissaaseen.
Kun polttoainetankki räjähti ei Tyni voinut muuta kuin lyödä kirveellä reiän veneen pohjaan ja upottaa se.
Vene tuomittiin käyttökelvottomaksi.
Sotapäiväkirjaan tietysti piti merkitä lista tuhoutuneesta valtion omaisuudesta:
-yksi Winchester-käsilamppu
-yksi marssikompassi
-yksi merikortti numero 16
-yksi turkislakki
-yksi pari nahkakäsineitä
-yksi pari villakäsineitä
Hei-veneen taru ei kuitenkaan vielä tähän päättynyt, sillä vielä ennen joulua se ehti tehdä partiomatkoja.
Joulun tienoilla pienet alukset telakoitiin.
Toinen päivä tammikuuta 1940 Sirius juuttui Lellerin salmessa jäihin, ainoastaan moottorilaiva Pukkio pystyi liikennöimään.
Se haki vielä 8 alusta idästä ja saattoi ne länteen.
3.1. toi Pukkio vielä Rankin linnakkeelle Merivoimien komentajan kenraali Valveen ja kuljetti hänet edelleen Kirkonmaahan.
4.1. meri jäätyi, nyt pystyivät toimimaan enää valtion jäänmurtajat Murtaja ja nopeasti kahdella 120 mm Vickers-kaksoiskanuunalla aseistettu Tarmo.
Se yritti huonolla menestyksellä käydä tulitaistelua aseistetun neuvostomurtajan Jermakin kanssa. Varastorasvassa olleet tykit eivät toimineet!
Tarmo palasi Kotkaan 18.1., jolloin sitä kohtasi huono onni ja yksinäisen viholliskoneen yksi tähtäämätön pommi osui ja räjähti sen keulassa ja 39 miestä kuoli.
19.1. laivamiehet nousivat suksille ja aloittivat partioinnin jäällä.
Vielä sodan lopulla Kotkan Lohkon linnakkeet torjuivat tykkitulellään tuhansien neuvostosotilaiden maihinnousuyrityksen Haapasaaren ja Suursaaren välillä.
13.3. sota loppui ja keväällä yksityisiltä pakko-otetut alukset luovutettiin omistajilleen.
Jatkosota
22.6.1941 reilun vuoden kestänyt rauha rikkoutui, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.
Jo aikaisemmin oli kaksi vahvaa saksalaista miinalaivaosastoa siirtynyt Suomen saaristoon saattajinaan moottoritorpedoveneitä ja moottoriveneraivaajia.
Jo alusta asti oli selvää, että tulevasta sodasta tulisi Suomenlahdella miinasota.
Kaikki sodan osapuolet miinoittivat valtavia merialueita ja vastapuoli pyrki vuorostaan raivaamaan miinakenttiin aukkoja. Paikkausmiinoituksia tehtiin ja satojen sota-alusten voimin omia miinoituksia ja myöhemmin sukellusveneverkkoja vartioitiin.
Uutta sotaa ei kestänyt kuin reilun kaksi kuukautta kun saksalaiset sotalaivat valtavina laivueina siirtyivät Kotkankin vesille.
Niistä kirjoitan myöhemmin ihan oman tarinan.
Uutta sotaa ei kestänyt kuin reilun kaksi kuukautta kun saksalaiset sotalaivat valtavina laivueina siirtyivät Kotkankin vesille.
Niistä kirjoitan myöhemmin ihan oman tarinan.
Toinen Rannikkoprikaati
Talvisodan aikana Kotkan Lohkon nimellä toimineen yksikön nimi muutettiin 17.6.1941 2. Rannikkoprikaatiksi, joka oli alussa alistettu 4. Armeijakunnalle, 22.8.1941 alkaen Merivoimien komentajalle.
Rannikkoprikaatin esikunta siirrettiin sodan alkaessa linnakesaaresta ensin Kymin Sutelaan ja sieltä myöhemmin Haminaan.
2.Rannikkoprikaati koostui kolmesta linnakkeistosta ja niitä tukevista osastoista.
Prikaatin komentajana oli eversti Pekka Enkainen ja liikennetoimiston johdossa oli kapteeniluutnantti Kerttula.
Välirauhan aikana linnakkeiden huoltoa hoiti jo Talvisodasta tuttu yhteysalus Pukkio.
Prikaatin komentajana oli eversti Pekka Enkainen ja liikennetoimiston johdossa oli kapteeniluutnantti Kerttula.
Välirauhan aikana linnakkeiden huoltoa hoiti jo Talvisodasta tuttu yhteysalus Pukkio.
Y/A Pukkio
Merivoimille rakennettiin vähän ennen Talvisodan alkua ensimmäinen kolmesta uudesta dieselkäyttöisestä yhteysaluksesta ja miinalaivasta, Pukkio.
Sen sisaralus Porkkala valmistui välirauhan aikana ja kolmas, Pansio sodan jälkeen 1947 osallistuen miinanraivaukseen.
Alukset pystyivät ottamaan 45 miinan lastin mutta ainoastaan Porkkalaa käytettiin lopulta miinalaivana. Niissä oli myös täydellinen miinanraivauskalusto MRK/4.
Pukkio oli 28 metriä pitkä ja noin 300 hevosvoiman koneellaan se saavutti 10 solmun nopeuden.
19.6.1941 siihen asennettiin Kotkassa kaksi 20 mm Madsen-konetykkiä, toinen ohjaushytin katolle ja toinen "paattikannelle". Myös ilmatorjuntakonekivääri Vickers asennettiin.
Päivää ennen sodan alkua se otti täyden miinalastin Kirkonmaasta ja kuljetteli sitä mukanaan muutaman päivän ajan kunnes se, kuten kaikki muutkin miinalastit purettiin siitä varastoon.
Ensimmmäisellä sotaviikolla Pukkio lähti Helsinkiin ja Katajanokalla siihen asennettiin keulaan 47/40 Obuhov merikanuuna.
Pukkio ja Porkkala muodostivat Merivoimien alaisuudessa oman osastonsa eli YA-ryhmän ja raivasivat kuukauden verran Helsingin väyliä, kunnes ne molemmat heinäkuun lopulla palasivat itään, pysyvästi 2.RPr.:n käyttöön.
Aluksi se toimi linnakkeiden yhteysaluksena mutta suoritti myös partiointia lähivesillä, usein haminalaisen pakko-otetun höyryhinaaja Poitsilan kanssa.
Pukkion päällikkönä toimi aliluutnantti Ville Pohjola, joka oli myöhemmin opettajana Karhulan Yhteiskoulussa toimien minunkin luokanvalvojana. Lämpimiä muistoja hyvästä opettajasta, hyvästä ihmisestä jäi!
24.8. Pukkio osallistui saattueeseen, joka toimitti etenevälle kenttäarmeijalle varusteita Kauklahteen. Saattueessa oli mukana myös Porkkala, miinaveneet Paukku ja Lieska, tervahöyry Eelis, hinaaja Ristiniemi proomun kanssa sekä varmistuksena yksi moottoritorpedovene, 7 aseistettua pikavenettä ja kaksi vartiomoottorivenettä. Koko saattueen edellä kulki kaksi raivaajaa (hinaajaraivaajat Kimmo ja Ilomants(i). Saattue joutui erittäin voimakkaan ilmahyökkäyksen kohteeksi ja pommit putosivat lähimmillään kuuden metrin päähän Pukkiosta.
27.8. Pukkio yhdessä pelastusalus Assistantin hinasi irti rantakivikkoon juuttuneen venäläisen panssaroidun vartioveneen, josta tuli myöhemmin Suomen laivaston Vartiotykkivene 1. Hinaaja (tiedän mikä, kun löydän tiedon muistiinpanoistani, muistaakseni Poitsila?) toi VTV 1:n Kotkaan varustettavaksi.
Huoltoajot aivan etulinjaan jatkuivat ja Pukkio toimitti aseita ja miehiä eteneville joukoille, mm. kuljettamalla torpedoja Moottoritorpedovenelaivueelle.
Aluksessa oli suuret vesitankit ja se toimitti vettä linnakkeille ja höyrykäyttöisille sotalaivoille, mm. tykkiveneille.
Pukkio myös nosti uponneita aluksia sekä mm. lentokoneita.
Marraskuun loppupuolella sisarlaiva Porkkala ajoi Koiviston luona miinaan ja upposi lähes koko miehistöineen. Se nostittiin ja kunnostettiin myöhemmin.
Kun meri alkoi jäätyä ei Itäisellä Suomenlahdella enää voinut kulkea ja Pukkio siirtyi Kotkaan lähilinnakkeiden huoltoalukseksi.
Joulukuussa 1941 Merivoimille alistettu Lentolaivue 6 totesi vihollisen jättäneen Suursaaren ja suomalaiset alkoivat havitella saarta takaisin itselleen.
Ensimmäisenä saareen yritti suursaarelaisen vänrikki Erkki Eskon partio ja Pukkio oli avustamassa osaston aluksia. Ensimmäinen yritys epäonnistui jääesteiden takia mutta lopulta Pukkio onnistui saattamaan hinaaja Poitsilan, hinaajaraivaajat Kimmon ja Ilomantsin sekä rautaveneet YM 53 ja AV 110 avoveteen. Näistä Esko jatkoi Kimmon ja YM 53:n kanssa Suursaareen ja nosti Suomen lipun Pohjois-Korkealle.
Jouluaattona Pukkio avusti Kotkasta Tytärsaariin suuntaavan kapteeniluutnantti Helge Jääsalon osaston rautaveneet YM 54, AV 110, AV 131 avoveteen.
Jääsalo jatkoi kahdella aluksella ensin Suursaareen ja sieltä jääveneellä Tytärsaariin.
Vuoden lopulla Pukkio toimi vielä Kotkassa satamajäänmurtajana.
Pukkio myös nosti uponneita aluksia sekä mm. lentokoneita.
Marraskuun loppupuolella sisarlaiva Porkkala ajoi Koiviston luona miinaan ja upposi lähes koko miehistöineen. Se nostittiin ja kunnostettiin myöhemmin.
Kun meri alkoi jäätyä ei Itäisellä Suomenlahdella enää voinut kulkea ja Pukkio siirtyi Kotkaan lähilinnakkeiden huoltoalukseksi.
Joulukuussa 1941 Merivoimille alistettu Lentolaivue 6 totesi vihollisen jättäneen Suursaaren ja suomalaiset alkoivat havitella saarta takaisin itselleen.
Ensimmäisenä saareen yritti suursaarelaisen vänrikki Erkki Eskon partio ja Pukkio oli avustamassa osaston aluksia. Ensimmäinen yritys epäonnistui jääesteiden takia mutta lopulta Pukkio onnistui saattamaan hinaaja Poitsilan, hinaajaraivaajat Kimmon ja Ilomantsin sekä rautaveneet YM 53 ja AV 110 avoveteen. Näistä Esko jatkoi Kimmon ja YM 53:n kanssa Suursaareen ja nosti Suomen lipun Pohjois-Korkealle.
Jouluaattona Pukkio avusti Kotkasta Tytärsaariin suuntaavan kapteeniluutnantti Helge Jääsalon osaston rautaveneet YM 54, AV 110, AV 131 avoveteen.
Jääsalo jatkoi kahdella aluksella ensin Suursaareen ja sieltä jääveneellä Tytärsaariin.
Vuoden lopulla Pukkio toimi vielä Kotkassa satamajäänmurtajana.
Jäänmurtaja Sammolta otetussa kuvassa vasemmalla kaksi Osasto Eskon rautavenettä, keskellä hinaajaraivaaja Kimmo ja hinaaja Poitsila sekä oikealla yhteysalus Pukkio. SA-kuva
Suursaari vallatiin lyhyeksi ajaksi mutta osittain miehitysjoukkon laiminlyönnin takia saari menetettiin 2.1.1940 ja raivaaja Kimmo sekä rautavene YM 53 jäivät viholliselle.
Toisen Rannikkoprikaatin muita aluksia
Samoin kuin Talvisodassa joutui Puolustusvoimat turvautumaan siviilialuksiin ja taas lähialueen teollisuuden hinaajat sekä yksityiset moottoriveneet pakko-otettiin Merivoimien käyttöön.
Nyt riitti aseistusta siviilialuksillekin ja monet saivatkin vähintään konekiväärin ilmatorjunta-aseekseen, joillekin jouti jopa tykkikin!
Heinäkuussa -41 prikaati sai Merivoimien Esikunnalta määräyksen sijoittaa 47 mm tykki kolmeen hinaajaan ja yhteen raivaajaan. Kaikkiin piti asentaa vähintään konekivääri.
Prikaati vastasi, että jos jokaiseen laitetaan kk ei niitä enää riitä millekään yksikölle.
Joko aseita oli niukasti tai aluksia todella paljon!
Heinäkuussa -41 prikaati sai Merivoimien Esikunnalta määräyksen sijoittaa 47 mm tykki kolmeen hinaajaan ja yhteen raivaajaan. Kaikkiin piti asentaa vähintään konekivääri.
Prikaati vastasi, että jos jokaiseen laitetaan kk ei niitä enää riitä millekään yksikölle.
Joko aseita oli niukasti tai aluksia todella paljon!
Esimerkiksi haminalainen höyryhinaaja Ristiniemi sai 14.7. keulatäkilleen 57-millisen (57/58 H) Hotchkiss-merikanuunan ja Poitsila 40 mm Vickers-konetykin.
Hinaaja Poitsilan keulassa 40 ItK/V konetykki. Osasuurennus SA-kuvasta.
Jo Talvisodassa linnakkeita palvelleet Halla Oy:n Sirius ja Gutzeitin Björn kutsuttiin palvelukseen.
Ahlström Osakeyhtiön höyryhinaaja Ursula, haminalainen höyryhinaaja Poitsila, Sunila Oy:n moottorihinaaja Sunila II ja moottorialus Ahtaja ainakin pakko-otettiin.
Suursaari jäi Talvisodan jälkeen neuvostoliittolaisille, mutta siellä ei kovin paljoa toimintaa näkynyt.
30.7. -41 lähti hinaaja Ursula tiedusteluretkelle saareenpäin ja eteni lopulta vain kolmen kilometrin päähän pohjoispäästä. Pienintäkään elonmerkkiä saaresta ei nähty.
Mahdollinen saaren haltuunotto meni kuitenkin nopeasti ohi sillä naapuri kai näki tai aavisti suomalaisten kiinnostuksen ja puolustusta vahvistettiin pian.
Vanhankylänmaan linnakkeelle tuli tutuksi vihollisen Suursaareen sijoitetut tiedustelulentoveneet ja ne nimettiin Nikuksi ja Nakuksi.
Haapasaaressa niitä kutsuttiin tuurimoottoreiksi, aikataulu oli kai kovin säännöllinen?
Rannikkoprikaatin hinaajaraivaajia olivat aikaisemmin mainitut Kimmo, Poitsila ja Ilomantsi sekä Halla Oy:n Halla III, Gutzeitin Helmi ja haminalainen Saviniemi.
Muita alueella toimineita hinaajia olivat ainakin Susisaari, Härkäniemi, Tapio, Voima, Steg, Tug I, Otso ja Hektor.
Muilta Rannikkoprikaateilta alistettiin 2.RPr.:lle 25.8.1941 J.L.Runeberg, Pihlajasaari, Standart II, Shell IV, Wega, Assistent, Stockfors VII, Forsby II ja Borgo maavoimien merikuljetuksia varten.
Sotapäiväkirjoissa mainitaan myös Merenkulkulaitoksen merenmittausalus Suunta, tarkastusalus Saimaa, tervahöyryt Vellamo, Osmo, Sampo, Tapio ja Eelis, pelastusalukset Neptun ja Assistant, kuljetusalukset Transport, Shell ja Aallokas.
Moottoriveneitä mainitaan tällä kertaa aika vähän, johtuen ehkä siitä, että niiden tekemiset jäivät sotapäiväkirjoissa isompien tapahtumien varjoon.
Siviiliveneistä olen löytänyt maininnat moottoriveneistä Ajo II, (tuttu jo Talvisodan ajalta), Tähti ja Kuha. M/v Kiri taisi olla kapteeniluutnantti Kerttulan käytössä ja vielä oli Suojeluskunnan SP 10.
Osa siviiliveneistä meni suoraan Osasto Jääsalolle, josta kirjoitan myöhemmin.
VLT:llä valmistunut uusi rautavene YM 54 luovutettiin prikaatille 29.7.-41.
Joulukuussa 1941 se hinasi todella vaikeissa jääoloissa Rankin linnakkeen luona ajelehtineen tuntemattoman moottoriveneen rantaan.
Venäläinen vene tutkittiin ja sen tunnukseksi todettiin GS 2. Se oli 14,0x3,1 metrin mittainen puurakenteinen tasaperäinen vene, jossa oli arviolta 60-80 hv nopeakäyntinen bensiinikone.
Keulassa oli hytti, jossa oli makuupaikat kahdelle, sen perässä konehuone, ohjaushytti ja isompi salonki, viimeisenä perässä aurinkokansi ja istuinaukko.
Alus otettiin myöhemmin omaan käyttöön moottoriveneraivaajana nimellä GS II.
Muita rautaveneita olivat ainakin YM 52, YM 53, AV 110 ja AV 131
Moottorialus Ahtaja Eistilässä syksyllä -41. Osasuurennos SA-kuvasta.
Suursaari jäi Talvisodan jälkeen neuvostoliittolaisille, mutta siellä ei kovin paljoa toimintaa näkynyt.
30.7. -41 lähti hinaaja Ursula tiedusteluretkelle saareenpäin ja eteni lopulta vain kolmen kilometrin päähän pohjoispäästä. Pienintäkään elonmerkkiä saaresta ei nähty.
Mahdollinen saaren haltuunotto meni kuitenkin nopeasti ohi sillä naapuri kai näki tai aavisti suomalaisten kiinnostuksen ja puolustusta vahvistettiin pian.
Vanhankylänmaan linnakkeelle tuli tutuksi vihollisen Suursaareen sijoitetut tiedustelulentoveneet ja ne nimettiin Nikuksi ja Nakuksi.
Haapasaaressa niitä kutsuttiin tuurimoottoreiksi, aikataulu oli kai kovin säännöllinen?
Rannikkoprikaatin hinaajaraivaajia olivat aikaisemmin mainitut Kimmo, Poitsila ja Ilomantsi sekä Halla Oy:n Halla III, Gutzeitin Helmi ja haminalainen Saviniemi.
Muita alueella toimineita hinaajia olivat ainakin Susisaari, Härkäniemi, Tapio, Voima, Steg, Tug I, Otso ja Hektor.
Muilta Rannikkoprikaateilta alistettiin 2.RPr.:lle 25.8.1941 J.L.Runeberg, Pihlajasaari, Standart II, Shell IV, Wega, Assistent, Stockfors VII, Forsby II ja Borgo maavoimien merikuljetuksia varten.
Sotapäiväkirjoissa mainitaan myös Merenkulkulaitoksen merenmittausalus Suunta, tarkastusalus Saimaa, tervahöyryt Vellamo, Osmo, Sampo, Tapio ja Eelis, pelastusalukset Neptun ja Assistant, kuljetusalukset Transport, Shell ja Aallokas.
Moottoriveneitä mainitaan tällä kertaa aika vähän, johtuen ehkä siitä, että niiden tekemiset jäivät sotapäiväkirjoissa isompien tapahtumien varjoon.
Siviiliveneistä olen löytänyt maininnat moottoriveneistä Ajo II, (tuttu jo Talvisodan ajalta), Tähti ja Kuha. M/v Kiri taisi olla kapteeniluutnantti Kerttulan käytössä ja vielä oli Suojeluskunnan SP 10.
Osa siviiliveneistä meni suoraan Osasto Jääsalolle, josta kirjoitan myöhemmin.
VLT:llä valmistunut uusi rautavene YM 54 luovutettiin prikaatille 29.7.-41.
Joulukuussa 1941 se hinasi todella vaikeissa jääoloissa Rankin linnakkeen luona ajelehtineen tuntemattoman moottoriveneen rantaan.
Venäläinen vene tutkittiin ja sen tunnukseksi todettiin GS 2. Se oli 14,0x3,1 metrin mittainen puurakenteinen tasaperäinen vene, jossa oli arviolta 60-80 hv nopeakäyntinen bensiinikone.
Keulassa oli hytti, jossa oli makuupaikat kahdelle, sen perässä konehuone, ohjaushytti ja isompi salonki, viimeisenä perässä aurinkokansi ja istuinaukko.
Alus otettiin myöhemmin omaan käyttöön moottoriveneraivaajana nimellä GS II.
Muita rautaveneita olivat ainakin YM 52, YM 53, AV 110 ja AV 131
Osasto Jääsalo
Sodan alettua kesäkuussa 1941 alkoi kapteeniluutnantti Helge Jääsalo keskittää käytössään olleita Merivartiolaitoksen aluksia omaksi osastokseen, jonka tarkoituksena oli pienentää varsinaisten sotalaivojen työsarkaa.
Kotkan Ruotsinsalmessa olevaan Tuomisaareen koottiin osasto näistä aluksista ja myöhemmin niitä saatiin reilusti lisää.
Lopulta osaston käytössä oli kolme laivaa ja lähes 150 erilaista moottorivenettä.
Tuomisaari Ruotsinsalmessa. Kiitos Jouko Heikkilä kartasta!
Jääsalo jakoi veneensä neljään pääryhmään:
-Nopeakulkuiset, yli 20 solmua kulkevat veneet
Näistä pääosa oli Merivartiolaitoksen yleensä mahonkisia pikaveneitä, myöhemmin
myös yksityisiltä pakko-otettuja veneitä liitettiin osastoon.
-Nopeakulkuiset, 12-20 solmua kulkevat veneet
Myös nämä olivat merivartioston sekä yksityisten veneitä
-Rautaveneet, jotka olivat Merivartiolaitoksen sekä Merivoimien aluksia
-Kuljetusveneet, joista pääosa oli yksityisiltä pakko-otettuja kalastajaveneitä, myös valtion, mm. Tullin veneitä oli joukossa.
Alussa nopeat ja rautaveneet olivat aseistettu konekiväärillä ja Suomi-konepistooleilla sekä käsikranaateilla ja kasapanoksilla.
Myöhemmin joihinkin suurempiin veneisiin tehtiin jalusta 20 mm panssarintorjuntakiväärille.
AV 92 varustettuna kk:lla ja kotimaisella 20 mm. panssarintorjuntakiväärillä eli norsupyssyllä. Kuva suurennettu SA-kuvasta.
Tässä jälkeenpäin väritetyssä SA-kuvassa näkyy AV (ehkä 92?) ja sen tuulilasilla pari pellinpalaa jonkinlaisena panssarina. Panssarintorjuntakivääri on hyvin näkyvillä ja kapteeniluutnantin arvomerkit näkyvät ampujan hihassa eli siinä taitaa olla itse Helge Jääsalo.
Osasto liitettiin Taisteluosasto Miettiseen ja siirrettiin ensin Kuorsaloon, myöhemmin Lapurin saareen, josta tuli sen tukikohta.
Jääsalon veneet aloittivat sotansa kuljettamalla miehitysjoukkoja viholliselta vallattuihin saariin ja jo heinäkuun alussa kärsi ensimmäiset miehistö- ja kalustotappionsa vihollisen tulessa.
Rautavene AV 121 ja nopeakulkuinen AV 92 poseeraamassa TK-miehille. SA-kuva
3.7.1941 osasto kuljetti 75 mm kenttätykin kahden rautaveneen välissä Martinsaareen.
Piirros sotapäiväkirjasta
Veneillä kuljetettiin myös muita tykkejä, joista suurin oli 105 mm kenttäkanuuna.
Osasto suoritti lukuisia kuljetuksia ja partiomatkoja erikokoisina ryhminä.
15.7. osastoon liitettiin hinaaja Ristiniemi (joka oli edellisenä päivänä aseistettu 57 mm merikanuunalla) jo alunperin mukana olleen vartiolaiva Vestan lisäksi. Ristiniemi osallistui aktiivisesti partiointiin.
Kolmantena laivana osastoon liitettiin moottorialus Transport.
Kolmantena laivana osastoon liitettiin moottorialus Transport.
Veneitä ja reserviläisiä liitettiin mukaan kaiken aikaa ja erilaiset kuljetustehtävät sekä partiointi jatkui.
Veneet myös osallistuivat maihinnousuharjoituksiin.
21.7. noutivat pikaveneet AV 116 ja AV 126 Ulko-Tammion läheltä ajelehtineen venäläisen MBR-2-lentoveneen. Lähes ehjänä hylätty lentokone liitettiin muutaman päivän perästä Suomen Ilmavoimiin.
2.8. sai osasto käyttöönsä korjausproomun eikä epäkuntoisia veneitä tarvinnut enää lähettää Kotkaan korjattavaksi. Korjausryhmää johti insinööri Carlberg.
11.8. venehuolto vielä parani, kun erikoismestari Freiborgin johtama liikkuva korjauspaja (proomu) saapui.
24.7.1941 nousi kapteeniluutnantti Jääsalon johtama neljän pikaveneen ryhmä maihin Pitkäpaaden saareen ja nosti AV 12:n leijonalipun salkoon.
Osasto Jääsalon veneitä, vartiolaiva Vesta ja korjaamoproomu Koivistolla. SA-kuva
24.7.1941 nousi kapteeniluutnantti Jääsalon johtama neljän pikaveneen ryhmä maihin Pitkäpaaden saareen ja nosti AV 12:n leijonalipun salkoon.
Pieni lippu pitkässä tangossa. SA-kuva
29.8. osallistui 35 kuljetusvenettä kahdeksan aseistetun nopeakulkuisen varmistamana maihinnousuun Teikarsaareen Viipurinlahdella.
Tässä operaatiossa vaurioitui 18 veneettä ja kaksi, nopea AV 126 ja kuljetusvene Espoo 22 upposivat vihollisen tykistötulessa.
Tykistöosuman saanut AV 126 nostettuna, kone sentään saatiin pelastettua. SA-kuva
Osasto Jääsalon nopeat veneet suorittivat myös kaksi miinoitustehtävää.
Meren jäätyminen vaikeutti veneiden toimintaa ja 5.11.1941 osasto hajotettiin, puiset veneet vietiin Kotkaan luovutettaviksi omistajilleen mutta rautaveneet jäivät 8. Rannikkoprikaatin käyttöön Koivistolle.
-vartiolaiva Vesta (Merivartiolaitos, emälaiva)
-hinaaja Ristiniemi (aseistettu vartiolaiva, haminalainen hinaaja)
-m/a Transport (kuljetusalus, ei tietoa omistajasta)
AV 12
Suurin näistä, nopeus 26,5 solmua, 8-sylinterinen kone, ajohytti ja se oli varustettu konekiväärillä ja 20 mm norsupyssyllä.
AV 86
Kannellinen pikavene, nopeus 23,5 solmua, kk ja pst-kiväärin jalusta
AV 92
Kannellinen pikavene, pirtukuningas Nymanin ent. silmäterä
AV 116
Ajohytillinen, 1930-luvulla Turun Veneveistämöllä Merivartiolaitoksen tilaamana valmistunut pikavene
AV 124
Hytillinen, ei muuta tietoa
AV 125
Hytillinen
AV 126
Hytillinen, 8-sylinterinen kone, kk
Jääsalon veneet
Osaaston veneet kulkivat reilun neljän kuukauden aikana yhteensä 86.925 meripeninkulmaa eli neljä kertaa maapallon ympäri!
Laivat
Laivoja Osasto Jääsalon käytössä oli kolme:-vartiolaiva Vesta (Merivartiolaitos, emälaiva)
-hinaaja Ristiniemi (aseistettu vartiolaiva, haminalainen hinaaja)
-m/a Transport (kuljetusalus, ei tietoa omistajasta)
Nopeakulkuisia pikaveneitä (yli 20 solmua)
7 Merivartiolaitoksen AV-tunnuksella olevaa ja 8 yksityistäAV 12
Suurin näistä, nopeus 26,5 solmua, 8-sylinterinen kone, ajohytti ja se oli varustettu konekiväärillä ja 20 mm norsupyssyllä.
AV 86
Kannellinen pikavene, nopeus 23,5 solmua, kk ja pst-kiväärin jalusta
AV 92
Kannellinen pikavene, pirtukuningas Nymanin ent. silmäterä
AV 116
Ajohytillinen, 1930-luvulla Turun Veneveistämöllä Merivartiolaitoksen tilaamana valmistunut pikavene
Kuva kirjasta Åbo Båtvarf 1889-1954 (alkup. kuva SHIÅA)
Kiitos Matti Salokorpi
Kiitos Matti Salokorpi
AV 124
Hytillinen, ei muuta tietoa
AV 125
Hytillinen
AV 126
Hytillinen, 8-sylinterinen kone, kk
Yksityiset pikaveneet
A 44
A 237
A 326
A 357
UM 1 (A 304)
UM 2 (A 176)
UM 3 (A 343)
UM 4 (A 264)
Näistä veneistä ei ole mitään teknisiä tai omistustietoja. UM-lyhenne tarkoittanee pakko-ottopaikkaa Uusimaa, A ja numero voisivat olla Helsingin venerekisterinumeroita?
Nopeakulkuisia, 12-20 solmua
AV I (merk. myös AV 1)
Merivartiolaitoksen SI-piiri, tuhoutui Kotkassa Vasikkasaaren pommituksessa 2.6.-42
AV 24
SI-piiri
AV 45
AV 100
AV 322
AV 329
Yksityisiltä pakko-otetut:
Melart
Ettan (omistaja johtaja Olav Jensen)
Hobby
Lenna
Havaiji
Piipari
Loue
Enso Gutzeitin Laatikkotehtaan johtajan Olav Jensenin vene Ettan (kuva Viggo Jensen)
Näistäkään ei ole tietoa, mutta saattavat olla kotkalaisia?
Rautaveneet
AV 61
AV 64
AV 66
AV 68
AV 96
AV 105
AV 110
AV 121
AV 122
AV 131
AV 134
Nämä olivat Merivartiolaitoksen rautaveneitä, "Rauta-Villejä"
AVT 10
Huomaa poikkeava merkintä!
YM 53
Merivoimien alus, 2.Rannikkoprikaatin kalustoa. Jäi Suursaareen viholliselle seuraavana talvena, josta vallattiin takaisin.
Näitä oli yhteensä 101 kappaletta ja niiden nimimerkinnät ovat todella sekavia.
Osa veneistä eli Merivartioston alukset ovat tutulla AV-merkinnällä (=apuvene), osan tunnuksena on paikkakunta ja numero, esim. Espoo 13, osalla on kirjain-numero-yhdistelmä kuten C 21. Oikeastaan vaikka minkälaisia merkintöjä!
Kiinnostava asia on se, että selvästi kotkalaiset veneet ovat merkityt niiden oikeilla nimillä tai omistajan sukunimillä, ei millään numerosarjalla:
Munsaari II, Hirssaari II, Hirssaari III, Tiutinen IV, Eka, Soho, Iida, Porkka, Marie, Ansi, Anton, Kiva, Rolf, Pertti ja Penttilä
Oma ryhmänsä on vihollisilta Koivistolla vallatut maihinnousuveneet, jotka on merkitty SV 1, SV 2 ja SV 3 (syöksyvene?)
Edelleen osastolla oli käytössään sumutusveneitä, joista Jääsalolla ei ole mitään kaunista sanottavaa...
Kuljetusveneet
Näitä oli yhteensä 101 kappaletta ja niiden nimimerkinnät ovat todella sekavia.
Osa veneistä eli Merivartioston alukset ovat tutulla AV-merkinnällä (=apuvene), osan tunnuksena on paikkakunta ja numero, esim. Espoo 13, osalla on kirjain-numero-yhdistelmä kuten C 21. Oikeastaan vaikka minkälaisia merkintöjä!
Kiinnostava asia on se, että selvästi kotkalaiset veneet ovat merkityt niiden oikeilla nimillä tai omistajan sukunimillä, ei millään numerosarjalla:
Munsaari II, Hirssaari II, Hirssaari III, Tiutinen IV, Eka, Soho, Iida, Porkka, Marie, Ansi, Anton, Kiva, Rolf, Pertti ja Penttilä
Oma ryhmänsä on vihollisilta Koivistolla vallatut maihinnousuveneet, jotka on merkitty SV 1, SV 2 ja SV 3 (syöksyvene?)
Vähän viholliselta kaapatun maihinnousuveneen keulaa, taustalla miinaan ajanut Kuha-raivaaja. SA-kuva
Edelleen osastolla oli käytössään sumutusveneitä, joista Jääsalolla ei ole mitään kaunista sanottavaa...
Ote Osasto Jääsalon sotapäiväkirjasta
Jääsalo teki sotapäiväkirjansa muutama kuukausi tapahtumien jälkeen. Siinä on 55 sivua ja se on todella seikkaperäinen kaikkine yksityiskohtineen.
Täydennän tätä myöhemmin tekstillä ja kuvillakin!
Vuoden 1942 alusta Kymenlaakson rannikolle perustettiin jälleen uusi joukko-osasto eli entinen 2.Rannikkoprikaati sai uuden nimen.
Peri uusi yksikkö entiseltä muutakin kuin linnakkeet, nimittäin menetetyn Suursaaren!
Suursaaren takaisinvaltaus oli kevättalven suurin yksittäinen operaatio Kotkan lähellä ja sitä varten tuotiin voimakkaita joukko-osastoja Kotkaan.
Tähän taisteluun eivät rannikon merenkulkijat osallistuneet kuin sukset jalassa sillä meri oli vahvasti jäässä.
Niin, entisen yksikön nimen perua lienee se, että lähes kaikki meritoimintaan osallistuvat yksiköt oli numeroitu kakkosella.
Merenkulkupuolella pääyksikkönä oli Haminassa toimiva pataljoonan liikennetoimisto.
Sen alaisuudessa toimi 2. Venekomppania, 2. Merikuljetuskomppania, 2. Meripoliisikomppania, 2. Merivartiokomppania, 2. Meripioneerikomppania, 2. Luotsikomppania ja 2. Teknillisen Komppanian Telakkajoukkue.
Linjasta poiketen myöhemmin perustettiin 12. Venekomppania ja Taisteluvenekomppania.
Suursaari muodosti nyt oman linnakkeiston nimellä 12. Rannikkotykistörykmentti majuri Miettisen johdolla.
Komppanian toimisto sijaitsi Kotkan Kalarannassa.
Talvi oli ollut kova ja jäinen, joten alusliikenne pääsi alkamaan vasta viikkoa ennen vappua.
Ensimmäisenä aluksena Kotkaan tuli mikäpäs muukaan kuin yhteysalus Pukkio.
Nyt sen aseistusta muutettiin siten, että tsaarinaikainen 47/40 Obuhov merikanuuna poistettiin ja sen tilalle tuli Vickersin 40 mm automaattinen konetykki (40 ItK/V), joka pystyi myös ilma-ammuntaan. Toinen Madsen säilyi, toinen korvattiin urku-kk:lla (sotasaaliina saatu ilmatorjunta-ase, jossa oli yhdistetty neljä Maxim-konekivääriä yhden ampujan käytettäväksi).
11.8. Pukkion päällikkö aliluutnantti Ville Pohjola palkittiin ansiomerkillä.
Vapunpäivänä komppania sai käyttöönsä toisen vanhan tutun, kun hinaaja Poitsila otettiin käyttöön, sekin aseistettiin 40 ItK/V:llä.
Tervahöyry Eelis (omistaja Lenkkeri Haminasta) liittyi kuljetusaluksena osastoon, syksyllä siihenkin asennettiin 20 mm Madsen ja myöhemmin urku-kk..
Seuraava tulija oli hinaaja Forsby, joka upposi parin päivän päästä ajettuaan kivelle Kotkassa Keisarinsatamassa.
Hinaaja Stockfors VII pysyi kyllä pinnalla mutta se jouduttiin luovuttamaan takaisin omistajalleen AB Stockforsille reilun parin viikon päästä.
Myös Talvisodan käynyt Halla Oy:n Sirius palautettiin omistajalleen parin viikon käytön jälkeen.
Suursaaresta tuli kuukaudeksi käyttöön kerran jo viholliselle menetetty ja takaisin saatu hinaajaraivaaja Kimmo.
Pieniä, yleensä puisia moottorilaivoja otettiin käyttöön useita. Nämä olivat mahdollisesti mastottomia, apumoottorilla varustettuja entisiä ranniikoliikenteen kyntäjiä, usein menetetyiltä alueilta Viipurin seudulta ja ulkosaarista. Näitä olivat moottorijahdit Tuulikki, Koitto, Usko, Oiva (20 mm Madsen, korvattiin urku-kk:lla), Aallokko, Ulappa, Kaleva, Voima, Standart III (20 mm Madsen), A 5 (20 mm Madsen) ja ennestään tuttu teräksinen Ahtaja (20 mm Madsen).
Höyrykäyttöisiä rahtilaivoja eli tervahöyryjä oli Eeliksen lisäksi ainakin Saarenpää (20 mm Madsen) ja Silvia (40 ItK/V, urku-kk).
Ilmatorjunta-aseistus ol välttämätön näille hitaille aluksille, sillä aina ei ollut mahdollista antaa niille sotalaivoja saattajiksi.
Esimerkiksi m/a Oiva joutui kesäkuussa Suursaaren ja Lupin välillä ilmahyökkäyksen kohteeksi peräkkäisinä päivinä. Ensimmäisellä kerralla se ampui selviä osumia vihollisen pommikoneeseen ja toisella kerralla siinä haavoittui neljä miestä.
Moottoriveneitä olivat ainakin Heimo, SP 10 (urku-kk), AVT 10 ja Muru.
Kotkassa talvehtinut matkustajahöyrylaiva J. L. Runeberg luovutettiin Suomenlinnaan kesäkuussa.
Suomalaisella telakalla oli välirauhan aikana rakenteilla Neuvostoliittoon sarja isoja hinaajia. Sodan alettua nämä valmistuttuaan liitettiin Merivoimien aluslistalle.
Ne tunnettiin yksinkertaisesti telakan valmistusnumeroilla 761-764, ainoastaan ensimmäinen 761 sai nimen Viipuri.
Kesän alussa vastavalmistunut hinaaja 762 saapui Kotkaan ja liitettiin 2.MeriK:aan ja aseistettiin 20 mm Madsenilla ja urku-kk:lla.
Höyryhinaajia olivat jo edellisenä kesänä sotinut Ahlströmin Ursula (40 ItK/V, 20 mm Madsen), Talvisodan veteraani Gutzeitin Björn (urku-kk), Voitto (urku-kk), edelleen tuttu Ristiniemi (urku-kk), Haapaniemi (47/40 Obuhov, 20 mm Madsen, urku-kk), Mantsi (47/40 Obuhov) ja Rauma II (?)
Sunila II oli moottorihinaaja.
Vihollinen yritti valloittaa pientä Somerin saarta heinäkuussa 1942 ja lähes kaikki suomalaiset ja saatavilla olevat saksalaiset sotalaivat joutuivat osallistumaan koko sodan suurimpaan yksittäiseen meritaisteluun.
Tilanne oli niin vaikea, että koko sodan läntisessä saaristossa lymyillyt panssarilaiva Väinämöinen tuli kaikein lähimmäksi Suomenlahden pohjukkaa ikinä, Pyhtään Keihässalmeen.
Laivastolta loppuivat ammukset moneen otteeseen ja niille piti kuljettaa ammuksia lisää.
Tällaisella matkalla hinaajat Voitto ja Ursula joutuivat vihollisen ankaran ilma- ja torpedovenehyökkäyksen kohteeksi, onneksi ilman tappioita.
Neuvostoliitto menetti Somerin valtausyrityksessä yhteensä 17 sota-alustaan ja satoja miehiä.
Someri pysyi suomalaisilla.
Täydennän tätä myöhemmin tekstillä ja kuvillakin!
Itä-Suomenlahden rannikkoprikaati
Vuoden 1942 alusta Kymenlaakson rannikolle perustettiin jälleen uusi joukko-osasto eli entinen 2.Rannikkoprikaati sai uuden nimen.
Peri uusi yksikkö entiseltä muutakin kuin linnakkeet, nimittäin menetetyn Suursaaren!
Suursaaren takaisinvaltaus oli kevättalven suurin yksittäinen operaatio Kotkan lähellä ja sitä varten tuotiin voimakkaita joukko-osastoja Kotkaan.
Tähän taisteluun eivät rannikon merenkulkijat osallistuneet kuin sukset jalassa sillä meri oli vahvasti jäässä.
Niin, entisen yksikön nimen perua lienee se, että lähes kaikki meritoimintaan osallistuvat yksiköt oli numeroitu kakkosella.
Merenkulkupuolella pääyksikkönä oli Haminassa toimiva pataljoonan liikennetoimisto.
Sen alaisuudessa toimi 2. Venekomppania, 2. Merikuljetuskomppania, 2. Meripoliisikomppania, 2. Merivartiokomppania, 2. Meripioneerikomppania, 2. Luotsikomppania ja 2. Teknillisen Komppanian Telakkajoukkue.
Linjasta poiketen myöhemmin perustettiin 12. Venekomppania ja Taisteluvenekomppania.
Suursaari muodosti nyt oman linnakkeiston nimellä 12. Rannikkotykistörykmentti majuri Miettisen johdolla.
Toinen Merikomppania (2.Meri.K)
Komppanian toimisto sijaitsi Kotkan Kalarannassa.
Talvi oli ollut kova ja jäinen, joten alusliikenne pääsi alkamaan vasta viikkoa ennen vappua.
Ensimmäisenä aluksena Kotkaan tuli mikäpäs muukaan kuin yhteysalus Pukkio.
Nyt sen aseistusta muutettiin siten, että tsaarinaikainen 47/40 Obuhov merikanuuna poistettiin ja sen tilalle tuli Vickersin 40 mm automaattinen konetykki (40 ItK/V), joka pystyi myös ilma-ammuntaan. Toinen Madsen säilyi, toinen korvattiin urku-kk:lla (sotasaaliina saatu ilmatorjunta-ase, jossa oli yhdistetty neljä Maxim-konekivääriä yhden ampujan käytettäväksi).
11.8. Pukkion päällikkö aliluutnantti Ville Pohjola palkittiin ansiomerkillä.
Vapunpäivänä komppania sai käyttöönsä toisen vanhan tutun, kun hinaaja Poitsila otettiin käyttöön, sekin aseistettiin 40 ItK/V:llä.
Toisen Meripioneerikomppanian moottoriraivaajat Vega ja Stockfors VII
sekä ya/mil Pukkio ja hinaaja Poitsila Somerin laiturissa. SA-kuva
sekä ya/mil Pukkio ja hinaaja Poitsila Somerin laiturissa. SA-kuva
Tervahöyry Eelis (omistaja Lenkkeri Haminasta) liittyi kuljetusaluksena osastoon, syksyllä siihenkin asennettiin 20 mm Madsen ja myöhemmin urku-kk..
Seuraava tulija oli hinaaja Forsby, joka upposi parin päivän päästä ajettuaan kivelle Kotkassa Keisarinsatamassa.
Hinaaja Stockfors VII pysyi kyllä pinnalla mutta se jouduttiin luovuttamaan takaisin omistajalleen AB Stockforsille reilun parin viikon päästä.
Myös Talvisodan käynyt Halla Oy:n Sirius palautettiin omistajalleen parin viikon käytön jälkeen.
Suursaaresta tuli kuukaudeksi käyttöön kerran jo viholliselle menetetty ja takaisin saatu hinaajaraivaaja Kimmo.
Pieniä, yleensä puisia moottorilaivoja otettiin käyttöön useita. Nämä olivat mahdollisesti mastottomia, apumoottorilla varustettuja entisiä ranniikoliikenteen kyntäjiä, usein menetetyiltä alueilta Viipurin seudulta ja ulkosaarista. Näitä olivat moottorijahdit Tuulikki, Koitto, Usko, Oiva (20 mm Madsen, korvattiin urku-kk:lla), Aallokko, Ulappa, Kaleva, Voima, Standart III (20 mm Madsen), A 5 (20 mm Madsen) ja ennestään tuttu teräksinen Ahtaja (20 mm Madsen).
Höyrykäyttöisiä rahtilaivoja eli tervahöyryjä oli Eeliksen lisäksi ainakin Saarenpää (20 mm Madsen) ja Silvia (40 ItK/V, urku-kk).
Ilmatorjunta-aseistus ol välttämätön näille hitaille aluksille, sillä aina ei ollut mahdollista antaa niille sotalaivoja saattajiksi.
Esimerkiksi m/a Oiva joutui kesäkuussa Suursaaren ja Lupin välillä ilmahyökkäyksen kohteeksi peräkkäisinä päivinä. Ensimmäisellä kerralla se ampui selviä osumia vihollisen pommikoneeseen ja toisella kerralla siinä haavoittui neljä miestä.
Moottoriveneitä olivat ainakin Heimo, SP 10 (urku-kk), AVT 10 ja Muru.
Kotkassa talvehtinut matkustajahöyrylaiva J. L. Runeberg luovutettiin Suomenlinnaan kesäkuussa.
Suomalaisella telakalla oli välirauhan aikana rakenteilla Neuvostoliittoon sarja isoja hinaajia. Sodan alettua nämä valmistuttuaan liitettiin Merivoimien aluslistalle.
Ne tunnettiin yksinkertaisesti telakan valmistusnumeroilla 761-764, ainoastaan ensimmäinen 761 sai nimen Viipuri.
Kesän alussa vastavalmistunut hinaaja 762 saapui Kotkaan ja liitettiin 2.MeriK:aan ja aseistettiin 20 mm Madsenilla ja urku-kk:lla.
Höyryhinaajia olivat jo edellisenä kesänä sotinut Ahlströmin Ursula (40 ItK/V, 20 mm Madsen), Talvisodan veteraani Gutzeitin Björn (urku-kk), Voitto (urku-kk), edelleen tuttu Ristiniemi (urku-kk), Haapaniemi (47/40 Obuhov, 20 mm Madsen, urku-kk), Mantsi (47/40 Obuhov) ja Rauma II (?)
Sunila II oli moottorihinaaja.
Hinaaja Haapaniemi (kuva Ari Nihtilä)
Vihollinen yritti valloittaa pientä Somerin saarta heinäkuussa 1942 ja lähes kaikki suomalaiset ja saatavilla olevat saksalaiset sotalaivat joutuivat osallistumaan koko sodan suurimpaan yksittäiseen meritaisteluun.
Tilanne oli niin vaikea, että koko sodan läntisessä saaristossa lymyillyt panssarilaiva Väinämöinen tuli kaikein lähimmäksi Suomenlahden pohjukkaa ikinä, Pyhtään Keihässalmeen.
Laivastolta loppuivat ammukset moneen otteeseen ja niille piti kuljettaa ammuksia lisää.
Tällaisella matkalla hinaajat Voitto ja Ursula joutuivat vihollisen ankaran ilma- ja torpedovenehyökkäyksen kohteeksi, onneksi ilman tappioita.
Neuvostoliitto menetti Somerin valtausyrityksessä yhteensä 17 sota-alustaan ja satoja miehiä.
Someri pysyi suomalaisilla.
20 mm Madsen Ursulan keulassa. SA-kuva
Jatkuu...Tämä on pahasti kesken, lisää tulee, myös aikaisemmin kirjoitettuihin.
Moikka!
ReplyDeleteTiedätkö, onko yksityisiltä pakko-otetuista veneistä olemassa jotain järjstelmällistä dokumentaatiota?
Terkuin,
Jani
Puuveneblogi.net