Tämä kirjoitus syntyi Merikeskus Vellamossa Kotkassa keväällä 2019 pitämäni Tietoherkku-luennon ja Puupaatti-lehteen kirjoittamani kaksiosaisen tekstin aineistosta.
Tähän olen koonnut pääosan kaikesta materiaalista, myös sen osan, jota ei luennolla ja lehdessä käsitelty.
Heti alkuun haluan kiittää turkulaista entistä merivartijaa, kapteeniluutnantti evp. Matti Salokorpea valtavasta avusta, jonka häneltä pyyteettömästi sain.
Myös Kymenlaakson museon tutkijat Elina Pylsy-Komppa ja Vilma Lempiäinen (Merivartiomuseo) ansaitsevat suuret kiitokseni yhteistyöstä.
KIITOS!
Kieltolaki ja salakuljetus
Toki salakuljetusta oli harjoitettu useiden rajojen yli jo vuosisatoja ja kuljetetut tavarat vaihtelivat kysynnän mukaan.
Itsenäisyyden alkuaikoina tulli takavarikoi muun muassa kahvia, teetä, kaakaota, suklaata, voita, sokeria, hajuvesiä, kanelia, vehnäjauhoa, riisiryynejä...ja pianon!
Tässä keskitytään kuitenkin alkoholin, lähinnä spriin salakuljetukseen.
Kieltolaki oli Suomessa säädetty jo 1907 mutta vasta 1917 se vahvistettiin ja 1919 se astui voimaan. Entistä ankarampana se otettiin käyttöön 1922.
Salakuljetuksen valvonta merialueilla annettiin Tullilaitoksen tehtäväksi. Se yritti muiden lakisääteisten tehtäviensä ohella pitää rannikon puhtaana aluksi Virosta, myöhemmin myös Saksasta ja muualtakin tulevasta spriistä mutta tullin voimavarat eivät pitkään riittäneet työhön.
On arveltu, että alussa Tulli sai kiinni 10-20 prosenttia kaikesta maahantuodusta pirtusta?
Tämä perustui tietoon lähtömaissa, lähinnä Saksassa ja Danzigissa suoritetusta lastauksen valvonnasta.
Tämä perustui tietoon lähtömaissa, lähinnä Saksassa ja Danzigissa suoritetusta lastauksen valvonnasta.
Danzigissa spriin laivaaminen ulkomaille oli tarkasti säädeltyä ja laivaukseen liittyvät dokumentit olivat kaikkien saatavilla, joten tieto diplomaattien tekemästä lastien "taljaamisesta" ei voi pitää paikkaansa.
Laivaajan tuli pyydettäessä kyetä osoittamaan, paljonko pirtua oli minnekin menossa, kuka oli erän tilaaja ja oliko edellinen erä mennyt sinne, mihin se oli aiottu.
Toisaalta suuri määrä laivoihin lastatusta spriistä ei koskaan ollut edes tarkoitettu Suomeen vaan muualle, esimerkiksi Norjaan, jossa oli Suomea vastaava kieltolaki, Ruotsiin, jossa alkoholia ei koskaan kokonaan kielletty mutta jonne vuosittain meni kuitenkin satatuhatta pirtulitraa ja varsinkin takaisin Saksaan, jossa pirtu oli veronalaista tavaraa ja pelkästään arvonlisäveron palautuksen takia sitä kannatti viedä maasta pois ja tuoda takaisin kotimaahansa.
Pirtun "pääkaupunki" oli pitkään Danzig, joka oli suursodan jälkeen jäänyt ilman maayhteyttä emämaahan ja oli sen takia vapaakaupunki, oikeastaan vapaavaltio, jolla oli suuri autonomia verojen ja hallinnon suhteen. Danzigilla oli jopa oma merenkulkulippunsa!
Puolan sydämessä sijainnut Danzig oli ainutlaatuisessa paikassa ihan lähellä ympäröivää Puolan hiili- ja maatalousaluetta.
Maayhteys salli helpon kulkutien Puolan, Tsekkoslovakian ja Ukrainan pirtulle sekä alueen hiiliteollisuuden jalosteille. Kivihiilestä tislattaessa syntyi koksia, joka oli lähes alkuperäisen hiilen arvoinen polttoarvoltaan mutta siitä saatiin sivutuotteita, mm. bentseeniä, kreosiittiä, jopa huonoa etyylialkoholia.
Laivoja upposi lasteineen, niitä takavarikoitiin muissakin maissa tai lastit olivat alunperinkin menossa muualle.
Lisäksi takavarikoinnin uhatessa salakuljettajan kannatti mielummin heittää lastinsa mereen kuin jäädä itse kiinni ja menettää välineensä.
Laivaajan tuli pyydettäessä kyetä osoittamaan, paljonko pirtua oli minnekin menossa, kuka oli erän tilaaja ja oliko edellinen erä mennyt sinne, mihin se oli aiottu.
Toisaalta suuri määrä laivoihin lastatusta spriistä ei koskaan ollut edes tarkoitettu Suomeen vaan muualle, esimerkiksi Norjaan, jossa oli Suomea vastaava kieltolaki, Ruotsiin, jossa alkoholia ei koskaan kokonaan kielletty mutta jonne vuosittain meni kuitenkin satatuhatta pirtulitraa ja varsinkin takaisin Saksaan, jossa pirtu oli veronalaista tavaraa ja pelkästään arvonlisäveron palautuksen takia sitä kannatti viedä maasta pois ja tuoda takaisin kotimaahansa.
Pirtun "pääkaupunki" oli pitkään Danzig, joka oli suursodan jälkeen jäänyt ilman maayhteyttä emämaahan ja oli sen takia vapaakaupunki, oikeastaan vapaavaltio, jolla oli suuri autonomia verojen ja hallinnon suhteen. Danzigilla oli jopa oma merenkulkulippunsa!
Puolan sydämessä sijainnut Danzig oli ainutlaatuisessa paikassa ihan lähellä ympäröivää Puolan hiili- ja maatalousaluetta.
Maayhteys salli helpon kulkutien Puolan, Tsekkoslovakian ja Ukrainan pirtulle sekä alueen hiiliteollisuuden jalosteille. Kivihiilestä tislattaessa syntyi koksia, joka oli lähes alkuperäisen hiilen arvoinen polttoarvoltaan mutta siitä saatiin sivutuotteita, mm. bentseeniä, kreosiittiä, jopa huonoa etyylialkoholia.
Laivoja upposi lasteineen, niitä takavarikoitiin muissakin maissa tai lastit olivat alunperinkin menossa muualle.
Lisäksi takavarikoinnin uhatessa salakuljettajan kannatti mielummin heittää lastinsa mereen kuin jäädä itse kiinni ja menettää välineensä.
Kieltolain alkuaikoina salakuljetus oli pienimuotoista, lähinnä Virosta tuotiin korkeintaan joidenkin satojen litrojen eriä Suomeen. Tämä määrä ei riittänyt tyydyttämään kansan janoa ja noin 1923 salakuljetus kehittyi täysin ammattimaiseksi. Aluevesirajan ulkopuolelle kansainvälisille vesialueille alkoi ilmaantua Itämeren rantavaltioiden spriivarastolaivoja, joista rannikon kulkijat hakivat lastinsa. Pirtu oli nyt kotoisin Saksasta, Venäjältä tai Puolasta ja laivoja oli parhaimmillaan kymmeniä vuodessa ja ne hakivat uuden lastin, kun vanha oli myyty eikä Tullin vähäiset voimat mitenkään pystyneet hillitsemään salakuljetusta.
Tunnistamaton, ammattimaiseen salakuljetukseen rakennettu pikavene
Tallinnan satamassa 1924 (kuva Merivartiomuseo)
Samaan aikaan saksalaisille laivoille oli ilmestynyt uusia välineitä viinankuljetukseen. Laivalta sai pirtun valmiissa kuljetuspakkauksessa eli teollisesti valmistettuun kehikkoon oli pakattu kymmeniä kanistereita. Näitä sanottiin pirtutorpedoiksi. Torpedoita oli eri kokoisia, pienimmät parisataa litraa, suurimpiin mahtui sata kymmenen litran kanisteria.
Aivan suurimmat torpedot vetivät jopa 3.000 litraa pirtua.
Aivan suurimmat torpedot vetivät jopa 3.000 litraa pirtua.
Tällainen torpedo oli helppo kiinnittää veneeseen. Ensimmäisiä torpeedonhinaajia oli tunnettu Algot Niska, joka oli rakennuttanut Fanthom-veneensä pohjaan tukevat kiinnityspisteet kahdelle 1000 litran torpedolle. Tämä kuitenkin pudotti Fanthomin nopeuden alkuperäisestä yhdeksästä solmusta kahteen. Torpedo toimi kuitenkin jo alunperin hitaan aluksen alla ja näitä oli rannikon pienten kuljetusalusten, tervahöyryjen sekä saaristolaisjaalojen käytössä.
Pirtukanistereita oli saatavissa myös valmiiksi säkitettyinä. Nämä säkit oli nopea heittää yli laidan paljastumisen uhatessa. Myös tätä tekniikkaa kehitettiin: Jos viranomainen näki, mihin säkki oli heitetty oli se mahdollista naarata ylös. Mutta jos sitä mereenheittämisen jälkeen vielä jonkin matkaa hinattiin veneen alla ei tullimiehet sitä löytäneet.
Yhtenä keinona oli rakentaa upotetuista kanistereista "pitkäsiima" yön pimeimpien tuntien aikana. Tällöin ei pirtulastia edes yritetty tuoda suoraan vastaanottajalle, vaan kanisterit laskettiin rantaveteen köyteen kytkettynä.
"Pitkäsiiman" toinen pää oli meressä sopivassa rannassa ja maihin meni vain yksi köysi, joka oli piilotettu tiettyyn paikkaan rannalla. Tieto maaköyden paikasta ja sen perässä olevasta lastista myytiin tai muuten ilmoitettiin vastaanottajalle. Tämä sitten otti riskin siitä, milloin tavara oli paras hakea.
Pitää muistaa, että spriin ominaispaino on vain reilu 800 grammaa litralta joten se on vettä kevyempää ja jäi kanisterissakin kellumaan ja tarvitsi painon upotakseen.
Viranomaisetkin oppivat nopeasti konstin ja pirtu saatiin takavarikoitua mutta näin toimien syyllisiä ei aina saatu kiinni.
Veneiden takavarikointi
Yhtenä keinona oli rakentaa upotetuista kanistereista "pitkäsiima" yön pimeimpien tuntien aikana. Tällöin ei pirtulastia edes yritetty tuoda suoraan vastaanottajalle, vaan kanisterit laskettiin rantaveteen köyteen kytkettynä.
"Pitkäsiiman" toinen pää oli meressä sopivassa rannassa ja maihin meni vain yksi köysi, joka oli piilotettu tiettyyn paikkaan rannalla. Tieto maaköyden paikasta ja sen perässä olevasta lastista myytiin tai muuten ilmoitettiin vastaanottajalle. Tämä sitten otti riskin siitä, milloin tavara oli paras hakea.
Pitää muistaa, että spriin ominaispaino on vain reilu 800 grammaa litralta joten se on vettä kevyempää ja jäi kanisterissakin kellumaan ja tarvitsi painon upotakseen.
Viranomaisetkin oppivat nopeasti konstin ja pirtu saatiin takavarikoitua mutta näin toimien syyllisiä ei aina saatu kiinni.
Veneiden takavarikointi
Vaikka veneitä saatiin kiinni ei valtio voinut niistä parhaimpia ottaa omaan käyttöönsä sillä laki sanoi, että vene on myytävä julkisella pakkohuutokaupalla. Tulli kuitenkin pystyi hylkäämään annetun tarjouksen. Venettä ei myöskään voitu huutokaupata niin kauan, kun asia oli vielä oikeusasteiden käsittelyssä. Tähän saattoi mennä kolmekin vuotta.
Pääosa kiinnisaaduista aluksista oli tavallisia rannikon pienveneitä.
Esimerkiksi vuonna 1927 takavarikoiduista 178 veneestä ainoastaan 6-7 kulki enintään 25 solmua eli ainoastaan alle neljä prosenttia voidaan luokitella pikaveneiksi.
Myös Merivartiolaitoksen aikana 1930-luvulla prosenttiluku oli 3-4.
1925 säädettiin uusi laki, jonka mukaan 12 solmua tai sitä nopeampi vene tarvitsi maaherralta ostoluvan ja sen omistajan tuli merkitä veneensä uuteen venerekisteriin ja varustaa aluksensa määrätynmittaisella tunnuskilvellä, josta selvisi veneen rekisterinumero ja kotipaikka. Lisäksi veneen käyttäjä(t) piti merkitä rekisterikirjaan.
Rekisteritietojen mukaan nopeita veneitä oli todella vähän. Esimerkkinä voidaan mainita että Helsingissä oli uuden lain oltua voimassa puolitoista vuotta ainoastaan 16 rekisterissä olevaa venettä, Pietarsaaressa kaksi eikä Vaasassa yhtäkään.
Toisaalta nopeaa venettä ei kannattanut jättää rekisteröimättä sillä sellaisen jäädessä kiinni tuomittiin se automaattisesti valtion omaisuudeksi vaikkei sillä spriitä kuljetettukaan!
Pääosa kiinnisaaduista aluksista oli tavallisia rannikon pienveneitä.
Esimerkiksi vuonna 1927 takavarikoiduista 178 veneestä ainoastaan 6-7 kulki enintään 25 solmua eli ainoastaan alle neljä prosenttia voidaan luokitella pikaveneiksi.
Myös Merivartiolaitoksen aikana 1930-luvulla prosenttiluku oli 3-4.
1925 säädettiin uusi laki, jonka mukaan 12 solmua tai sitä nopeampi vene tarvitsi maaherralta ostoluvan ja sen omistajan tuli merkitä veneensä uuteen venerekisteriin ja varustaa aluksensa määrätynmittaisella tunnuskilvellä, josta selvisi veneen rekisterinumero ja kotipaikka. Lisäksi veneen käyttäjä(t) piti merkitä rekisterikirjaan.
Rekisteritietojen mukaan nopeita veneitä oli todella vähän. Esimerkkinä voidaan mainita että Helsingissä oli uuden lain oltua voimassa puolitoista vuotta ainoastaan 16 rekisterissä olevaa venettä, Pietarsaaressa kaksi eikä Vaasassa yhtäkään.
Toisaalta nopeaa venettä ei kannattanut jättää rekisteröimättä sillä sellaisen jäädessä kiinni tuomittiin se automaattisesti valtion omaisuudeksi vaikkei sillä spriitä kuljetettukaan!
Huutokaupassa ostajan piti olla hyvämaineinen kansalainen ja hänellä tuli olla maaherran myöntämä lupa nopean veneen ostoon sekä käyttämiseen. Näin tuomitut pirtumiehet eivät voineet itse ostaa omiaan takaisin. Tällöin pyrittiin käyttämään erillistä ostajaa, jolle lupa myönnettiin.
Tiedossa on tapaus, jossa yksi parhaista veneistä oli kaupan ja ostomies oli kovalla kiireellä maaherran luona lupaa hakemassa. Luvan saatuaan oli hän tulossa huutokauppapaikalle mutta autosta meni rengas! Tässä kului liikaa aikaa eikä ostajaehdokas ehtinyt kaupantekoon ja vene meni Suojeluskuntajärjestölle, jolla oli ostolupa!
Vasta maaliskuussa 1930 lakia takavarikoista muutettiin siten, että viranomainen pystyi ilman huutokauppaa ottamaan haluamansa tavaran omaan käyttöönsä mutta Tullilaitos ei enää tästä lakimuutoksesta hyötynyt.
Tullilaitoksen moottoriveneet
Poliisin veneet
Tullin lisäksi myös rannikkokuntien nimismiehet ja kaupunkien poliisilaitokset kävivät omaa taisteluaan pirtunkuljettajia vastaan.
Heillä oli käytössään lähinnä hitaita saaristolaisveneitä tai joissain tapauksissa nimismiesten yksityisiä nopeakulkuisia veneitä.
Kotkan poliisilaitos sai kesäkuussa 1921 ajanmukaisen uuden veneen, kun Summassa Jalmari Seppälän veneveistämöllä rakennettu "Kotka II" luovutettiin.
Alus oli 36 jalkaa pitkä, 8 jalkaa leveä ja kulki kahden jalan syvyydessä. Siinä oli 16 istuinpaikkaa, joista 8 salongissa. Sen hinnaksi tuli 76.000 markkaa.
Ameriikkalaisvalmisteinen nelitahtikone painoi "vain" 250 kiloa ja antoi 22 hevosvoiman tehollaan veneelle 11 solmun nopeuden.
Siinä oli "valonheittäjä, sähkösytyttäjä ja erinomainen äänensammuttaja".
Tämä vene myytiin huutokaupassa syyskuussa 1928.
Kesäkuussa 1926 sisäasiainministeriö osti rannikon nimismiesten käyttöön 10 venettä Blekholman uudelta veistämöltä Helsingissä.
Veneet olivat noin 7 metriä pitkiä ja niiden nopeus oli 11½ solmua.
Ensimmäiset veneet menivät Espoon, Malmin ja Pernajan nimismiehille.
Vaasan poliisilaitos sai samaan aikaan veneen, jonka pituus oli 20 jalkaa (6 metriä) ja sen piti kulkea 40 hv Gray-moottorilla 18 solmun nopeudella.
Vaasassa suoritetuissa kokeissa vene saatiin kulkemaan ainoastaan 12,5 solmua vaikka valmistajan asiantuntija kävi venettä korjaamassa.
Myöskään sen "takaperinajolaite" ei toiminut odotetusti.
Saman vuoden syyskuussa hankittiin poliisilaitoksille Insinööritoimisto Arekselta kymmenen 17-jalkaista hydroplaani-tyyppistä venettä, joita 50 hv Ares kuljetti jopa 35 solmun nopeudella. Ensimmäinen toimitettiin Helsingin poliisin käyttöön.
Kesällä 1929 salakuljettajat tuhosivat ainakin kaksi näistä veneistä, kun Pernajan nimismiehen käytössä ollut pikamoottori varastettiin poijusta eikä siinä enää löydettäessä ollut Ares-moottoria eikä mitään messinkiosia tallella.
Tammisaaressa nimismiehen käytössä ollut vene tuhottiin kirveellä, pohja ja polttoainesäiliö oli puhkaistu, kun vene viimein saatiin nostettua.
Kieltolakikomennuskunta
Jo lokakuussa 1921 oli Valtioneuvoston päätöksellä perustettu sisäministeriön alainen Kieltolakikomennuskunta, johon aluksi kuului päällikkö ja 8 etsivää.
Tämän yksikön sisällä todettiin tapahtuneen laittomuuksia joten pian se lakkautettiin.
Kuitenkin suurien kaupunkien poliisilaitoksiin, esim. Helsinkiin perustettiin näitä etsiväryhmiä.
Pääosin ne toimivat kovalla maalla mutta myös niillä oli käytössään veneitä, omia vai muiden viranomaisten?
Tilastoissa näiden etsivien takavarikkoluvut ovat kuitenkin virheellisiä, sillä heidän suorittamansa haltuunottojen määrä on merkitty jo yhteistyötahojen, esim. poliisin tai Tullilaitoksen lukuihin.
1929 vuoden lopussa toimi kieltolakietsivinä lähes 50 henkeä.
Tullilaitoksen moottoriveneet
Tullilaitoksella oli käytössään 15 vanhaa höyrylaivaa vartiolaivoina sekä muutama jo ikääntynyt moottorivene.
1921 laitos oli saanut käyttöönsä entisiä Venäjän Itämeren laivastolle rakennettuja sotasaalisveneitä (SK 51, 52, 53 ja 57), joille oli annettu tunnuksiksi N.V. 31-N.V. 34 (nopea vene). Nämä Turussa rakennetut 15,2 metriä pitkät ja 2,8 metriä leveät alukset oli alunperin varustettu 150-hevosvoimaisilla amerikkalaisilla Van Blerck-bensiinimoottoreilla ja ne kykenivät 15 solmun nopeuteen. Tullin käyttöaikana niiden polttoaineeksi vaihdettiin petrooli ja nopeus putosi 12 solmuun. Nämä selvisivät jo vähän paremmin rannikolla tapahtuvasta salakuljetuksen valvonnasta mutta määrällisesti ne eivät riittäneet kun vielä N.V. 32 oli elokuussa 1928 palanut ja räjähtänyt Maarianhaminassa.
N.V. 41 (13,12x2,44x0,76m, 80 hv Sterling) ja N.V. 42 (15,6x2,7x0,96m, 100 hv Wickström) kulkivat pienempien moottoriensa avulla kymmenkunta solmua.
1921 oli saatu seuraava, edelleen lähes identtinen alussarja Turun ja Porvoon veistämöiltä. Nämä olivat pituudeltaan 13,4 metrisiä ja niiden moottoreina oli vastaavanlaiset Van Blerckit.
Tunnukset näille olivat N.V. 35 - N.V. 38.
Seuraavana vuonna saatiin vielä viiden aluksen sarja. Tunnuksilla N.V. 43-47 Turussa rakennettujen pituus oli 14 metriä, leveys 2,9 metriä ja ne kulkivat tutuilla 150-hevosvoimaisilla Van Blerckeillään 18 solmua. Tullin alusluettelossa vuoden 1928 lopussa veneitten tehoksi on merkitty 80-100 hevosvoimaa ja nopeudeksi 12 solmua.
Olivatko koneet jo loppuunkuluneita vai oliko ne vaihdettu pykälää pienemmiksi?
Näitä veneitä myytiin myös siviileille, olisiko telakka varautunut reilumpaankin menekkiin? Ainakin Suojeluskuntajärjestön SP 4 oli vastaava.
Olivatko koneet jo loppuunkuluneita vai oliko ne vaihdettu pykälää pienemmiksi?
Näitä veneitä myytiin myös siviileille, olisiko telakka varautunut reilumpaankin menekkiin? Ainakin Suojeluskuntajärjestön SP 4 oli vastaava.
Tullin NV 38 (kuva Tullimuseo)
Degerbyn tullivartioaseman N.V. 44 tuo päivän saalista rantaan syyskuussa 1929.
Kuva Suomen Kuvalehti 7.9.1929
Lisäksi käytössä oli kahdeksan jo vuosina 1909-11 valmistunutta hidasta moottoripurjealusta, joita yksinkertainen Wickström, Bolinder, Fay&Boven tai Standard-moottori kuljetti 5-8 solmun nopeudella. Nämä noin 16 metriset alukset tunnettiin tunnuksilla M.P. 101-108.
M.P. 109 oli entinen virolainen, takavarikoitu pirtunkuljetusalus.
M.P. 109 oli entinen virolainen, takavarikoitu pirtunkuljetusalus.
Vartiolaivat, nopeat alukset ja moottoripurret toimivat tullipiirien ja tullikamarien alaisuudessa tullilaivoina ja niillä oli käytössään kullakin yksi tai useampi apuvene toimintasäteensä jatkona.
MP 102 (kuva Merivartiomuseo)
Ensimmäinen yhtenäinen apuvenesarja valmistui Turussa 1921. Nämä veneet, tunnuksilla N.A. 1-10 olivat 8,25 metriä pitkiä keulakannella ja tuulilasilla varustettuja muuten avoimia aluksia, joissa käytettiin monenlaisia moottoreita. 60-80 hevosvoimaisella Scripps- tai Kermath-moottorilla varustetut saavuttivat 12-15 solmun nopeuden ja pienemmillä Scripps- ja Andros-moottoreilla päästiin 10-11 solmun vauhtiin.
1926 tehtiin vielä kaksi tämänkaltaista venettä lisää eli 80 hevosvoiman Scripps-moottoriset N.A. 51 ja 52.
N.A.52 jo Merivartiolaitoksen aikana toukokuussa 1931 Kuva Kaleva-lehti
Numeroilla N.A. 11-22 tunnettiin sekalainen sarja nopeita veneitä, jotka kykenivät yli 11 solmun nopeuteen.
Näistä veneistä erottuu ainakin amerikkalaisella 200-hevosvoimaisella Cross-Kysor-moottorilla lähes 30 solmua kulkenut tullilaiva Nordvaktenin apuvene N.A.16 sekä vartiolaiva Wandan apuvene N.A.14, joka oli ainoastaan viisimetrinen hydroplaani. Sitä kuljetti amerikkalainen kaksitahtinen, kolmesylinterinen 35-40 hv Pierce-Rudd-moottori 22 s.
Vartiolaiva Wandan apuvene oli myös N.A.15, joka oli rakennettu jo 1915. Vene oli 11-metrinen ja kulki 100 hv Van Blerck-moottorillaan 16 solmua. Sen mainitaan olleen takavarikoitu entinen pirtuvene?
13.8.1925 paloi Melkin luona Tullilaitoksen nopeimmaksi veneeksi mainittu takavarikkovene, jonka lentokonemoottori antoi sille jopa 22 solmun nopeuden.
Aluksen nimeksi mainitaan lehtiuutisessa N.A. 14 mutta se todennäköisesti oli N.A.11.
N.A. 53 lienee ollut Ahvenanmaalla pidätetty ja joulukuussa 1927 huutokaupattu salakuljetusvene, jonka 9,5 metrinen runko oli mahonkia ja joka kulki 8-sylinterisellä 100 hevosvoiman Van Blerck-moottorillaan 23 solmua.
Vartiolaiva Wandan apuvene oli myös N.A.15, joka oli rakennettu jo 1915. Vene oli 11-metrinen ja kulki 100 hv Van Blerck-moottorillaan 16 solmua. Sen mainitaan olleen takavarikoitu entinen pirtuvene?
Tullilaiva Vandan apuvene ja päällikkö E.J.E. Sandell otettuaan kiinni
kuuluisan Fastin moottorin 1924. Suomen Kuvalehti
13.8.1925 paloi Melkin luona Tullilaitoksen nopeimmaksi veneeksi mainittu takavarikkovene, jonka lentokonemoottori antoi sille jopa 22 solmun nopeuden.
Aluksen nimeksi mainitaan lehtiuutisessa N.A. 14 mutta se todennäköisesti oli N.A.11.
N.A. 53 lienee ollut Ahvenanmaalla pidätetty ja joulukuussa 1927 huutokaupattu salakuljetusvene, jonka 9,5 metrinen runko oli mahonkia ja joka kulki 8-sylinterisellä 100 hevosvoiman Van Blerck-moottorillaan 23 solmua.
1928 otettiin käyttöön tunnuksella N.A.58 10,7x2,3 metrinen takavarikkovene, jossa oli 250-hevosvoimainen Fiat-lentokonemoottori, yli 20 solmua tälläkin pääsi.
Myös vuonna 1928 valmistui Insinööritoimisto Arekselta Helsingistä tilattu kymmenen aluksen sarja 10x2,3 metrisiä meriveneitä, joiden rungot teki Suortin Veneveistämö Blekholmissa. Yhdeksään veneeseen, nyt tunnuksiltaan M.V.111-119 valittiin moottoreiksi 50-hevosvoimaiset Grayt ja yhteen (M.V.120) vertailukohdaksi kotimainen Wickströmin 30-35 hv kone. Kaikki kulkivat noin 11 solmua mutta Gray-moottoriset sietivät paremmin kuormaa.
Lisäksi sopimukseen kuului 4 nopeaa, 22 solmun venettä mitoiltaan 8x1,85 metriä varustettuna 90-100 hevosvoiman Gray-moottoreilla (N.A.54-57).
Ares Oy:n mainoskuva 100 hv Gray-vene (kuva Merivartiomuseo)
1929 loppupuolella Tullilaitos sai taas uuden vene-erän, kun Ares toimitti kolme ja Turun Veneveistämö viisi kalastajamallista venettä. Veneet olivat noin 10 metrisiä ja kulkivat 60-hevosvoimaisilla Areksen tai Wickströmin moottoreilla 10,5-12 solmua. Veneiden tunnukset olivat M.V.121-128.
Samana vuonna valmistui vielä kolme 11 metristä, 70-75 hv Ares-moottorilla 11 solmua kulkevaa venettä tunnuksilla M.V.T. 129-131. Olivatko nämä jo teräsaluksia?
Ainakin viisi Turun Veneveistämön valmistamaa, 10,5x2,7 metristä 60-65 hevosvoimaisella Ares-moottorilla 11 solmua kulkevat olivat! Nämä olivat ensimmäiset “Rauta-Villet”, tosin avo-ohjaamolla varustettuja. Tunnukset olivat R.V. 71-75.
Porkkalan tulliaseman rautavene 1929 (kuva Tullimuseo)
Poliisin veneet
Tullin lisäksi myös rannikkokuntien nimismiehet ja kaupunkien poliisilaitokset kävivät omaa taisteluaan pirtunkuljettajia vastaan.
Heillä oli käytössään lähinnä hitaita saaristolaisveneitä tai joissain tapauksissa nimismiesten yksityisiä nopeakulkuisia veneitä.
Kotkan poliisilaitos sai kesäkuussa 1921 ajanmukaisen uuden veneen, kun Summassa Jalmari Seppälän veneveistämöllä rakennettu "Kotka II" luovutettiin.
Alus oli 36 jalkaa pitkä, 8 jalkaa leveä ja kulki kahden jalan syvyydessä. Siinä oli 16 istuinpaikkaa, joista 8 salongissa. Sen hinnaksi tuli 76.000 markkaa.
Ameriikkalaisvalmisteinen nelitahtikone painoi "vain" 250 kiloa ja antoi 22 hevosvoiman tehollaan veneelle 11 solmun nopeuden.
Siinä oli "valonheittäjä, sähkösytyttäjä ja erinomainen äänensammuttaja".
Tämä vene myytiin huutokaupassa syyskuussa 1928.
Kesäkuussa 1926 sisäasiainministeriö osti rannikon nimismiesten käyttöön 10 venettä Blekholman uudelta veistämöltä Helsingissä.
Veneet olivat noin 7 metriä pitkiä ja niiden nopeus oli 11½ solmua.
Ensimmäiset veneet menivät Espoon, Malmin ja Pernajan nimismiehille.
Ensimmäiset nimismiesten nopeat veneet 1926. Kuva MYS Suortti
Vaasan poliisilaitos sai samaan aikaan veneen, jonka pituus oli 20 jalkaa (6 metriä) ja sen piti kulkea 40 hv Gray-moottorilla 18 solmun nopeudella.
Vaasassa suoritetuissa kokeissa vene saatiin kulkemaan ainoastaan 12,5 solmua vaikka valmistajan asiantuntija kävi venettä korjaamassa.
Myöskään sen "takaperinajolaite" ei toiminut odotetusti.
Saman vuoden syyskuussa hankittiin poliisilaitoksille Insinööritoimisto Arekselta kymmenen 17-jalkaista hydroplaani-tyyppistä venettä, joita 50 hv Ares kuljetti jopa 35 solmun nopeudella. Ensimmäinen toimitettiin Helsingin poliisin käyttöön.
Poliisin Ares-veneitä, etualalla 17 jalan hydroplaani (kuva Moottori-lehti 1926)
Kesällä 1929 salakuljettajat tuhosivat ainakin kaksi näistä veneistä, kun Pernajan nimismiehen käytössä ollut pikamoottori varastettiin poijusta eikä siinä enää löydettäessä ollut Ares-moottoria eikä mitään messinkiosia tallella.
Tammisaaressa nimismiehen käytössä ollut vene tuhottiin kirveellä, pohja ja polttoainesäiliö oli puhkaistu, kun vene viimein saatiin nostettua.
Kieltolakikomennuskunta
Jo lokakuussa 1921 oli Valtioneuvoston päätöksellä perustettu sisäministeriön alainen Kieltolakikomennuskunta, johon aluksi kuului päällikkö ja 8 etsivää.
Tämän yksikön sisällä todettiin tapahtuneen laittomuuksia joten pian se lakkautettiin.
Kuitenkin suurien kaupunkien poliisilaitoksiin, esim. Helsinkiin perustettiin näitä etsiväryhmiä.
Pääosin ne toimivat kovalla maalla mutta myös niillä oli käytössään veneitä, omia vai muiden viranomaisten?
Tilastoissa näiden etsivien takavarikkoluvut ovat kuitenkin virheellisiä, sillä heidän suorittamansa haltuunottojen määrä on merkitty jo yhteistyötahojen, esim. poliisin tai Tullilaitoksen lukuihin.
1929 vuoden lopussa toimi kieltolakietsivinä lähes 50 henkeä.
Pirtumiesten pikaveneitä
Salakuljettajat alkoivat 1923 lähtien hankkia varta vasten spriin kuljetukseen tarkoitettuja veneitä. Jo mainittu Niskan "Fanthom" oli tuolloin rakennettu 50-hevosvoimainen alus. Se ei kuitenkaan ollut pikavene kuten ei Niskakaan ollut kapteeni, ei edes perämies...Niska oli ainoastaan oman aikansa median taitaja, median luoma myytti, jonka leuhkiminen saattoi joskus pelastaa jonkun oikean "smugglarin" nahan!
Oikeita pikaveneitä ei salakuljetuksessa ollut kuitenkaan montaa. Syitä tähän on monia mutta ehkä tärkein oli kustannusten, toisin sanoen veneen hankintahinnan ja käyttökustannuksien suhde mahdollisesti saatuun hyötyyn. Ihan pienellä kuormalla ei venettä ja omaa vapautta kannattanut riskeerata, lastin olisi pitänyt olla vähintään parin tuhannen litran luokkaa eivätkä pienet veneet sellaista kantaneet.
Vielä kun 1925 tuli uusi laki nopean eli vähintään 12 solmua kulkevan veneen ostosta, käyttämisestä ja kuljettamisesta, takavarikoimisen riski ennestään kasvoi.
Tullin ja myöhemmin Merivartiolaitoksen takavarikkoluvuista selviää usean vuoden ajalta, että nopeita veneitä oli reilu kolme prosenttia kiinnisaatujen veneiden määrästä eli jos kaikkien takavarikoitujen alusten kokonaismäärä oli luokkaa 1700, oli näistä oikeita pikaveneitä noin viisikymmentä.
Tässä selvityksessä olen maininnut yli 30 jotenkin tunnistettavaa nopeaa salakuljetusvenettä.
Varmaa on, että näitä aluksia oli enemmänkin ja useat niistä selvisivät jäämättä kiinni.
Pelkästään vanhoja sanomalehtitietoja selatessa löytyy useita, jopa kymmeniä viranomaistenkin tietämiä tapauksia, joissa salakuljetusvälineenä ollutta nopeakulkuista venettä ei saatu kiinni.
Sillä kertaa!
Kuitenkin poliisilla, Tullilaitoksella ja myöhemmin Merivartiolaitoksella oli omat tiedustelijansa ja valvontaa ylläpidettiin jatkuvasti. Kyseessä oli viranhaltijoiden oma leipäkin, saivathan he prosenttinsa takavarikoista palkan lisäksi.
Kun vielä oli väestönosa, joka oli ollut jo alkuperäisen kieltolain puolella, sitä ajamassa saivat lakia valvovat viranomaiset runsaasti, joskus jopa liikaakin ja harhaanjohtavasti vihjeitä konnien toiminnasta.
Tiedetään, että salakuljettaja jäi joskus kiinni, jos ei heti niin myöhemmin. Suurimoottorista pikavenettä oli mahdoton kuljettaa muuten hiljaisessa saaristossa ja pelkällä äänien valvonnalla oikeisiin kohteisiin pystyttiin iskemään.
Lähes jokaisella rannikkopaikkakunnalla kiertää tarinoita lentokonemoottoreilla varustetuista hienoista mahonkikiitäjistä.
Tarinat ovat tietysti hienoja mutta pelkästään niiden perusteella ketään ei pysty
jälkikäteen salakuljettajaksi tuomitsemaan.
Paremminkin onnistuminen näkyy infrastuktuurissa ja muussa sosiaalisessa nousussa. "Pirtun päälle" on rakennettu kivitaloja, kartanoita, hankittu tehtaita tai telakoita, ostettu linja-autoja ja luotu laivavarustamoita...
Toisaalta, sanonnan mukaan vanha vene muuttuu "pirtuveneeksi" viimeistään myynti-ilmoituksessa!
"Ost"
Tullin vartiolaiva pidätti 17.10.1924 Paimion aukolla "Ost"-nimisen 61-jalkaisen virolaisveneen 7120 litran pirtulastissa. Nopean, kahdella kahdeksansylinterisellä koneella varustetun veneen omistajaksi selvisi saarenmaalainen Jakob Kiil, joka kielsi tietäneensä veneen käyttämistä hämäräpuuhiin.
Turussa Rikostuomioiden toimeenpanokonttori möi 28.3.1929 valtiolle menetettyä, nopeakulkuista kaksimoottorista venettä "Ost". Oliko jutun käsittely kestänyt yli neljä vuotta vai oliko se jo välillä myyty takaisin tuttuihin puuhiin?
Elokuussa 1925 saatiin Nauvon saaristossa kiinni vene ja 2950 litraa pirtua sekä 54 pulloa viiniä. Salakuljettajat yrittivät polttaa veneen puhkaisemalla yhden kanisterin ja sytyttämällä sen tuleen mutta tullimiehet saivat palon sammumaan.
Pirtumiehillä oli salakuljetusaluksen lisäksi käytössä kaksi nopeaa tiedusteluvenettä, joilla he halusivat harhauttaa viranomaisia.
Alus oli Helsingissä rakennettu 36 jalan (noin 11 metriä) pikavene, jossa oli 6-sylinterinen lentokoneen moottori.
"Fast" ja "Sjöberg" eli asessori Laurilan veneet
Oikeita pikaveneitä ei salakuljetuksessa ollut kuitenkaan montaa. Syitä tähän on monia mutta ehkä tärkein oli kustannusten, toisin sanoen veneen hankintahinnan ja käyttökustannuksien suhde mahdollisesti saatuun hyötyyn. Ihan pienellä kuormalla ei venettä ja omaa vapautta kannattanut riskeerata, lastin olisi pitänyt olla vähintään parin tuhannen litran luokkaa eivätkä pienet veneet sellaista kantaneet.
Vielä kun 1925 tuli uusi laki nopean eli vähintään 12 solmua kulkevan veneen ostosta, käyttämisestä ja kuljettamisesta, takavarikoimisen riski ennestään kasvoi.
Tullin ja myöhemmin Merivartiolaitoksen takavarikkoluvuista selviää usean vuoden ajalta, että nopeita veneitä oli reilu kolme prosenttia kiinnisaatujen veneiden määrästä eli jos kaikkien takavarikoitujen alusten kokonaismäärä oli luokkaa 1700, oli näistä oikeita pikaveneitä noin viisikymmentä.
Tässä selvityksessä olen maininnut yli 30 jotenkin tunnistettavaa nopeaa salakuljetusvenettä.
Varmaa on, että näitä aluksia oli enemmänkin ja useat niistä selvisivät jäämättä kiinni.
Pelkästään vanhoja sanomalehtitietoja selatessa löytyy useita, jopa kymmeniä viranomaistenkin tietämiä tapauksia, joissa salakuljetusvälineenä ollutta nopeakulkuista venettä ei saatu kiinni.
Sillä kertaa!
Kuitenkin poliisilla, Tullilaitoksella ja myöhemmin Merivartiolaitoksella oli omat tiedustelijansa ja valvontaa ylläpidettiin jatkuvasti. Kyseessä oli viranhaltijoiden oma leipäkin, saivathan he prosenttinsa takavarikoista palkan lisäksi.
Kun vielä oli väestönosa, joka oli ollut jo alkuperäisen kieltolain puolella, sitä ajamassa saivat lakia valvovat viranomaiset runsaasti, joskus jopa liikaakin ja harhaanjohtavasti vihjeitä konnien toiminnasta.
Tiedetään, että salakuljettaja jäi joskus kiinni, jos ei heti niin myöhemmin. Suurimoottorista pikavenettä oli mahdoton kuljettaa muuten hiljaisessa saaristossa ja pelkällä äänien valvonnalla oikeisiin kohteisiin pystyttiin iskemään.
Lähes jokaisella rannikkopaikkakunnalla kiertää tarinoita lentokonemoottoreilla varustetuista hienoista mahonkikiitäjistä.
Tarinat ovat tietysti hienoja mutta pelkästään niiden perusteella ketään ei pysty
jälkikäteen salakuljettajaksi tuomitsemaan.
Paremminkin onnistuminen näkyy infrastuktuurissa ja muussa sosiaalisessa nousussa. "Pirtun päälle" on rakennettu kivitaloja, kartanoita, hankittu tehtaita tai telakoita, ostettu linja-autoja ja luotu laivavarustamoita...
Toisaalta, sanonnan mukaan vanha vene muuttuu "pirtuveneeksi" viimeistään myynti-ilmoituksessa!
"Ost"
Tullin vartiolaiva pidätti 17.10.1924 Paimion aukolla "Ost"-nimisen 61-jalkaisen virolaisveneen 7120 litran pirtulastissa. Nopean, kahdella kahdeksansylinterisellä koneella varustetun veneen omistajaksi selvisi saarenmaalainen Jakob Kiil, joka kielsi tietäneensä veneen käyttämistä hämäräpuuhiin.
Turussa Rikostuomioiden toimeenpanokonttori möi 28.3.1929 valtiolle menetettyä, nopeakulkuista kaksimoottorista venettä "Ost". Oliko jutun käsittely kestänyt yli neljä vuotta vai oliko se jo välillä myyty takaisin tuttuihin puuhiin?
Elokuussa 1925 saatiin Nauvon saaristossa kiinni vene ja 2950 litraa pirtua sekä 54 pulloa viiniä. Salakuljettajat yrittivät polttaa veneen puhkaisemalla yhden kanisterin ja sytyttämällä sen tuleen mutta tullimiehet saivat palon sammumaan.
Pirtumiehillä oli salakuljetusaluksen lisäksi käytössä kaksi nopeaa tiedusteluvenettä, joilla he halusivat harhauttaa viranomaisia.
Alus oli Helsingissä rakennettu 36 jalan (noin 11 metriä) pikavene, jossa oli 6-sylinterinen lentokoneen moottori.
"Fast" ja "Sjöberg" eli asessori Laurilan veneet
Yksi kuuluisimmista oli ns. "Fastin moottori". Tämä oli rakennettu 1924 Turussa Andrée&Rosenqvistin veistämöllä. 44 jalkainen (13,4 m) alus oli varustettu kahdella 300 hevosvoimaisella, ("Ilmailuvoimien" teknisen toimiston mukaan ainoastaan 260-hv) Fiat A 12 bis-lentokonemoottorilla sekä kolmantena, risteilykoneena oli 150-hevosvoimainen Van Blerck. Polttoaineen kulutukseksi mainitaan 70+70+45 eli yhteensä 185 litraa tunnissa.
Veneen nopeus oli 28 solmua ja se pystyi kuljettamaan avotilassa 11.000 litraa ja vielä kannen alla 3.000 litraa pirtua. Ohjaajan ja lastitilan suojaksi oli rakennettu teräksinen panssarointi.
Se oli jäänyt ainakin kaksi kertaa viranomaisten haaviin mutta oli molemmilla kerroilla palautettu omistajalleen kun siinä ei silloin ollut spriitä. Kolmannella kerralla se sitten takavarikoitiin.
Fastin vene pidätettynä Katajanokalla marraskuussa 1924.
Takana tullivartiolaiva Wanda, edessä tullin pikavene NA 15 (1915, 11 m, 100 hv Van Blerck, 16 solmua) Kuvaaja Bergius, kuvalaina Vapriikki
Veneen alkuperä selvisi, kun sen rakennuttaneen ja rahoittaneen Viipurin hovioikeuden asessori Laurilan asiainhoitaja (toimenkuvanaan pirtukauppa eli myyjien ja ostajien yhdistäminen toisiinsa ja kaupan rahastaminen) paljasti veneen ostosopimuksen oikeudelle kostoksi siitä, että Laurila ei ollut maksanut alaiselleen puolentoista kuukauden palkkaa. Halvalla meni 270.000 markan vene ja asessori olisi päässyt linnaan jollei olisi keksinyt ulkomaanmatkaa sopivaan aikaan…
Fastin moottori takavarikoituna 1927 (kuva Suomen Kuvalehti)
Fastin veneen kanssa identtinen oli ns. "Sjöbergin moottori". Fast kuului tämänkin aluksen historiaan. Lienevät jäljet siinäkin johtaneet Viipuriin? Tämä vene myytiin 1927 huutokaupassa noin kuudesosalla sen arvosta.
Vielä kolmaskin Laurilan rahoittama vene on tiedossa, siitä lisää myöhemmin...
Kummallakaan näistä ei ollut virallista nimeä tai tunnusta.
Vielä kolmaskin Laurilan rahoittama vene on tiedossa, siitä lisää myöhemmin...
Kummallakaan näistä ei ollut virallista nimeä tai tunnusta.
"Gurli" ja sisaret
"Gurli" taas oli rannikolla tunnettu virolaisen pirtukuninkaan Krönströmin alus. Siinäkin oli moottoreina yhdistelmä lentokone-Fiateja sekä tuttu 150-hv Van Blerck.
Vene oli otettu kiinni kaksi kertaa 1927 mutta molemmilla kerroilla takavarikko raukesi. Kolmannella kerralla se jäi kiinni, kun tullilaiva Nordvaktenin apuvene N.A.16 saavutti sen. Lastissa ollut Gurli kykeni vain 20 solmuun kun takaa-ajaja pystyi kolmeenkymmeneen!
Molemmat osapuolet ammuskelivat mutta lopulta pirtuveneen ohjaamoon ammuttiin valoraketti, joka sytytti tulipalon. Salakuljettajat hyppäsivät mereen ja ohjaamaton alus ajautui kivikkoon, jolloin pohja puhkesi ja potkurit vaurioituivat.
Merestä ongitulla veneen omistajalla Krönströmillä oli valmiiksi kirjoitettuna paperi, jossa hän ilmoitti tyytyvänsä oikeuden päätökseen eikä valittaisi korkeimpiin oikeusasteisiin. Lisäksi hän esitti tullille valtuutuksen veneen myymisestä!
Gurlin kanssa lähes identtisiä olivat "Tango" ja "Frey".
Salakuljetusvene Frey ja Viron Rajavartioston vartiolaiva. Kuva vuodelta 1929
(kuva Fong1975)
(kuva Fong1975)
Tango pirtulaiva Marsin sivulla 1929 (kuva Merivartiomuseo)
"Fimmi" eli "Fiat"
1926 ammuttiin raittiusetsivä Jäntti hengiltä Helsingissä ison pikaveneen vierellä. Vaikka nyt ei aluksessa ollutkaan pirtua takavarikoitiin vene murhan yhteydessä.
Tämä alus oli pirtukeisari Aleksis Nymanin myös Fiatin lentokonemoottoreilla varustettu vene. Tapahtuneitten useiden omistajanvaihdosten jälkeen se tunnistettiin yhdeksi Laurilan teettämistä entisistä Fastin veneistä ja sen omistajaksi virallisesti mainittiin tallinnalainen pirtumies Pihlakas.
Lehtikuva "Fiat"-veneestä 1927, Hufvudstadsbladet
Ilmoitus Helsingin Sanomat 29.8.1929
9.8.1925 tullilaiva Suomen "vartiomoottori" havaitsi Turun saaristossa kaksi nopeakulkuista venettä, joista toinen saatiin kiinni takaa-ajon jälkeen sen törmättyä kiveen. Salakuljettajat yrittivät polttaa pirtulastin, mutta tullimiesten onnistui se sammuttaa.
Ehjäksi jäänyt vene takavarikoitiin. Sen todettiin olevan pari vuotta aikaisemmin Helsingissä rakennettu 36 jalkainen alus, joka oli varustettu koko veneen mittaisellla kannella ja perässä olevalla katetulla lastitilalla.
Moottorina veneessä oli 6-sylinterinen lentokoneen moottori. (Fiat?)
Mahdollisesti tästä tuli Tullilaitoksen takavarikkovene N.A.58?
"Esvo"
Ehjäksi jäänyt vene takavarikoitiin. Sen todettiin olevan pari vuotta aikaisemmin Helsingissä rakennettu 36 jalkainen alus, joka oli varustettu koko veneen mittaisellla kannella ja perässä olevalla katetulla lastitilalla.
Moottorina veneessä oli 6-sylinterinen lentokoneen moottori. (Fiat?)
Mahdollisesti tästä tuli Tullilaitoksen takavarikkovene N.A.58?
"Esvo"
Myös Lavansaaren tulliveneen Viroon jahtaama ja virolaisten viranomaisten pysäyttämä mutta takavarikoimatta jättämä Johannes Ojalan "Esvo"-vene mainitaan varustetun Fiat-lentokoneen moottorilla.
Kesällä 1931 tämän tiedettiin tehneen ainakin yhdeksän pirtunhakumatkaa Narva-Joensuuhun Virossa.
"Esvo" tuomittiin Viron valtiolle ja se otettiin käyttöön Rajavartioston vartioveneenä.
Kesällä 1931 tämän tiedettiin tehneen ainakin yhdeksän pirtunhakumatkaa Narva-Joensuuhun Virossa.
"Esvo" tuomittiin Viron valtiolle ja se otettiin käyttöön Rajavartioston vartioveneenä.
Lisäksi eräässä sotapäiväkirjassa mainitaan "kapteeni Niskan Fiat-vene" eli tietysti kyseessä oli oikeasti seikkailija Algot Niska.
Toukokuussa 1925 paloi Uuraan Turkinsaaressa nopea vene tuhoutuen kokonaan. Aluksen hinnaksi arvioitiin neljännesmiljoona ja se oli varustettu 12-sylinterisellä lentokonemoottorilla, nopeus oli 35 solmua.
Veneen omistaja, viipurilainen R. Hall väitti veneen lastina olleen vain bensiiniä mutta onnettomuuspaikalta löytyi useita pirtukanistereita.
"A 9"
Syyskuussa 1927 irroitti tullilaiva Nordvaktenin ylipäällysmies ja tullivartija Tamminen pirtulaiva "Ostseen" sivulta laivan 10-12 henkisen miehistön uhatessa Browning-pistooleilla Helsingin rekisteriin merkityn nopeakulkuisen, naamiomaalilla maalatun nimettömän moottoriveneen "A 9" 3480 litran pirtulastissa. Takavarikoitu vene tuomittiin valtion omaisuudeksi mutta veneen miehistöä ei saatu tilille, sillä he ehtivät satakuljetusalukseen piiloon.
Toukokuussa 1925 paloi Uuraan Turkinsaaressa nopea vene tuhoutuen kokonaan. Aluksen hinnaksi arvioitiin neljännesmiljoona ja se oli varustettu 12-sylinterisellä lentokonemoottorilla, nopeus oli 35 solmua.
Veneen omistaja, viipurilainen R. Hall väitti veneen lastina olleen vain bensiiniä mutta onnettomuuspaikalta löytyi useita pirtukanistereita.
"A 9"
Syyskuussa 1927 irroitti tullilaiva Nordvaktenin ylipäällysmies ja tullivartija Tamminen pirtulaiva "Ostseen" sivulta laivan 10-12 henkisen miehistön uhatessa Browning-pistooleilla Helsingin rekisteriin merkityn nopeakulkuisen, naamiomaalilla maalatun nimettömän moottoriveneen "A 9" 3480 litran pirtulastissa. Takavarikoitu vene tuomittiin valtion omaisuudeksi mutta veneen miehistöä ei saatu tilille, sillä he ehtivät satakuljetusalukseen piiloon.
A 9, taustalla tykkivene Matti Kurki. kuva Finna
Pirtumiesten sotalaivat
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen saatavilla oli valtava määrä entisiä sotalaivoja, lähinnä saksalaisia. Maa oli hävinnyt sodan ja joutui luopumaan suuresta osasta laivastoaan.
Varsinkin pienempiä aluksia, lähinnä vartioveneitä ja sukellusveneiden tuhoajiksi rakennettuja nopeita aluksia, U-boot-Zerstörer-luokkien laivoja oli runsaasti saatavilla, lähes ilmaiseksi.
Osa näistä meni tietysti muuhunkin käyttöön, esim. Saksassa tullin sekä poliisin tarpeeseen ostettiin useita. Myös nopeiksi meripelastusaluksiksi niitä muutettiin.
Ja pirtumiehet tietysti pitivät puolensa!
1920-luvun alussa näitä entisiä sotalaivoja tavattiin salakuljetuskäytössä Norjassa.
Lehdissä ja rantatarinoissa mainittuja entisiä torpedoveneitä ei kuitenkaan salakuljettajilla käytössään ollut sillä tuohon aikaan torpedovene-nimitys tarkoitti suurehkoa höyrykoneilla varustettua alusta, oikeastaan pientä hävittäjälaivaa.
Oikea termi olisi ollut moottoritorpedovene mutta Itämerellä toimineilla, lähinnä Saksan ja Venäjän laivastoilla ei ensimmäisen maailmansodan aikana ollut kuin kokeilukäytössä joitakin polttomoottorilla varustettuja moottoritorpedoveneitä.
Yksi tällainen, entinen saksalainen päätyi Liettuan Rajavartioston käyttöön 1920-luvun puolenvälin jälkeen.
Vanhin sanomalehtimaininta entisen sota-aluksen käytöstä salakuljetuksessa on kesältä 1922, jolloin Vaasan-Kokkolan-Pietarsaaren seudulla oli usein havaittu moottoriristeilijä "Mercur", joka oli kuului olevan entinen UB 55.
Tätä en ole pystynyt identifioimaan, ehkä alkuperäinen tunnus ei kuitenkaan ollut tuo?
Kerran alus oli saatu Suomessa kiinni mutta oikeuden päätös on luettavissa Länsi-Savo-lehdestä 7.5.1929:
Joulun-uudenvuoden välillä 1928 ajoi nopea moottorialus karille Köklot/Kaukaluodon luona. Viranomaiset löysivät aluksen ja 47.000 litraa pirtua 6.1.1929 mutta epäilys oli, että paikalliset olivat ehtineet ennen.
Aluksen todettiin olevan kreikkalainen "Albertos", kotisatama Poros. Maaliskuussa pidätettiin laivan saksalainen kapteeni Jahn Turussa ja hän kertoi, että oli aikaisemmin toiminut "Hassan I"-nimisen moottorilaivan päällikkönä ja että varastolaiva "Patrakselta" käsin oli toiminut myös nopea moottorialus "Chalkis", joka oli uponnut Itämerellä (Hassan III ?).
Edellisenä kesänä oli kapteeni Jahn otettu kiinni samanlaisen entisen saksalaisen sotalaivan pidätyksen yhteydessä, silloin laivassa oli ollut Turkin lippu, kreikkalainen Poros oli merkitty kotipaikaksi ja lastina saksalaista pirtua. Aluksen nimeksi oli tuolloin ilmoitettu "Volos"?
"Albertos" myytiin 27.3.1929 huutokaupassa suomalaiselle lakimiehelle, entiselle Kaskisten pormestari Gustaf Aminoffille ja merkittiin Suomen laivarekisteriin nimellä Hirundo. Aminoff myi laivan edelleen saksalaiselle yhteenliittymälle, joka nostatti aluksen ja vei sen korjattavaksi kuljetuskuntoon Metvikenin konepajalle.
6.9. ajoi lähes samassa paikassa Köklotissa karille moottorilaiva, nyt nimeltään "Hirundo". Viranomaisilta kului hetki, ennenkuin he osasivat tunnistaa laivan samaksi. Alus oli kunnostettu Virossa eikä siitä löytynyt pirtua.
Tämäkin käytti polttoaineena virolaista "bensoolia" eli bensiinin ja bentseenin sekoitusta.
Aluksen arvioitiin tehneen ainakin neljä, ehkä viisi matkaa ja kuljettaneen lyhyessä ajassa 160.000-200.000 litraa spriitä.
Vielä samana syksynä nähtiin Vaasan luona samanlainen moottorialus, nyt perässä ja pelastusrenkaassa luki "Hirundo II"
Laivojen lukumäärää ja alkuperää on vaikea tietää, kovin usein nimet vaihtuivat...
"As de Caro"
Ensimmäinen maininta aluksesta on syyskuulta 1929, kun sen arveltiin oleilevan Pohjanlahden rannikolla.
Merivartiolaitoksen vartiolaiva Pori pidätti laukaustenvaihdon jälkeen 13.5.1933 Porin edustalla "As de Caron", joka kulki tuolloin Albanian lipun alla. Takavarikoitu vene vietiin Poriin.
Siinä oli virolainen kuuden hengen miehistö ja 4200 litraa pirtua. Käteistä rahaa löytyi 36.000 suomen markkaa.
Miehistö kertoi ottaneensa useaan kertaan täyden lastin englantilaisesta varastolaiva Anna 5:stä.
Alus oli mahdollisesti entinen UZ 19, 1927 "liikemiehille" myyty entinen poliisivene.
Se operoi 1927-29 nimellä "Geier"?
1917 27,0x4,0x1,3 metriä, 2x210 hv bensiinimoottori
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen saatavilla oli valtava määrä entisiä sotalaivoja, lähinnä saksalaisia. Maa oli hävinnyt sodan ja joutui luopumaan suuresta osasta laivastoaan.
Varsinkin pienempiä aluksia, lähinnä vartioveneitä ja sukellusveneiden tuhoajiksi rakennettuja nopeita aluksia, U-boot-Zerstörer-luokkien laivoja oli runsaasti saatavilla, lähes ilmaiseksi.
Osa näistä meni tietysti muuhunkin käyttöön, esim. Saksassa tullin sekä poliisin tarpeeseen ostettiin useita. Myös nopeiksi meripelastusaluksiksi niitä muutettiin.
Ja pirtumiehet tietysti pitivät puolensa!
1920-luvun alussa näitä entisiä sotalaivoja tavattiin salakuljetuskäytössä Norjassa.
Lehdissä ja rantatarinoissa mainittuja entisiä torpedoveneitä ei kuitenkaan salakuljettajilla käytössään ollut sillä tuohon aikaan torpedovene-nimitys tarkoitti suurehkoa höyrykoneilla varustettua alusta, oikeastaan pientä hävittäjälaivaa.
Oikea termi olisi ollut moottoritorpedovene mutta Itämerellä toimineilla, lähinnä Saksan ja Venäjän laivastoilla ei ensimmäisen maailmansodan aikana ollut kuin kokeilukäytössä joitakin polttomoottorilla varustettuja moottoritorpedoveneitä.
Yksi tällainen, entinen saksalainen päätyi Liettuan Rajavartioston käyttöön 1920-luvun puolenvälin jälkeen.
Vanhin sanomalehtimaininta entisen sota-aluksen käytöstä salakuljetuksessa on kesältä 1922, jolloin Vaasan-Kokkolan-Pietarsaaren seudulla oli usein havaittu moottoriristeilijä "Mercur", joka oli kuului olevan entinen UB 55.
Tätä en ole pystynyt identifioimaan, ehkä alkuperäinen tunnus ei kuitenkaan ollut tuo?
Nopea tunnistamaton pirtualus ( kuva Suomen Kuvalehti 20.10.1923)
"Rita 2"
Elokuun alussa 1924 pidätettiin Lavansaaren edustalla 5.400 litran pirtulastissa Narvasta Virosta kotoisin oleva "Rita 2", joka oli entinen venäläinen tullivartioalus, hinnaltaan 85.000 markan arvoinen.
Veneen omistajaksi paljastui tallinnalainen Oskar Reinholt, joka kuljetti spriitä virolaisen pirtumonopoli Balmekan laskuun.
Viikkoa aikaisemmin alus oli tuonut Lavansaareen 6.000 litran pirtuerän.
Valmistunut 1912 Venäjän Rajavartiostolle nimellä "Garra". Jäi saksalaisille lokakuussa 1917, joilta Viron Rajavartiostolle nimellä TSK nr. 9.
1924 myytiin siviiliin ja nimeksi tuli "Rita 2"
12 tn, 13,3x3,38x1,26 metriä, 24 hv bensiinikone, 7 solmua
Turussa Venäjän laivastolle 1917 rakennettu SK 20-22-sarjan yksi alus toimi 1924 pirtunkuljettajana nimellä Sissi, kunnes Latvian rajavartiosto pidätti sen 1927 ja siirsi omaan käyttöönsä.
15 tonnia, 19x2,88x1,0 m, 2x150 hv Van Blerck, 20 solmua.
Heljanderin huviajelu
Lokakuussa 1925 tullilaiva "Silmä" kiinnitti huomionsa nopeasti kulkevaan veneeseen, vauhti arvioitiin 22 solmuksi. Hidas vartiolaiva ei olisi alusta kiinni saanut, ellei tämän koneisto olisi mennyt epäkuntoon.
Venettä kuljettanut "liikemies" Hugo Heljander pidätettiin kesällä voimaantulleen yli 12 solmua kulkevan aluksen kuljettamisesta ja rekisteröimättä jättämisestä. Kun vielä veneestä löytyi kaksi pulloa viiniä tuli asiasta tullirikos!
Asia meni käräjille eikä veneen omistussuhteet selvinneet. Aluksen omistajaksi mainittiin Heljanderin lisäksi Bruno Hedenström ja kapteeni C.J.S. Mattsson, joista lopulta Hedenström ilmoittautui oikeaksi omistajaksi.
Kaikki kolme olivat kesällä 1924 jääneet yhdessä kiinni salakuljetuksesta.
Myöhemmin esiintulleiden seikkojen perusteella on syytä olettaa, että Heljander oli liikkeellä pelkästään harhautusmielessä, sillä samaan aikaan tuotiin maihin todella suuri pirtuerä ja Heljanderin kiinnijääminen oli pelkkää huonoa tuuria, pitikin juuri silloin koneen "streikata".
Lopulta Korkein Hallinto-oikeus 28.12.1928 tuomitsi veneen takavarikoiduksi nopean moottoriveneen käyttörikoksesta!
Turun poliisilaitos havitteli huutokaupassa venettä itselleen mutta ei saanut siihen määrärahoja.
Alus oli mahdollisesti/todennäköisesti? Venäjän laivastolle 1917 Zolotovissa rakennettu entinen partioalus, joku sarjasta SK 1-12, mitoiltaan 18,1x2,73x0,91 metriä ja siinä oli kaksi 150 hevosvoimaista Van Blerck moottoria.
(Veneestä julkaistiin aikoinaan lehtikuva, joka on niin huonolaatuinen, että en sitä tähän kehtaa laittaa mutta aluksen piirteet ovat kyllä näkyvissä.)
Algot Niskan kuuluisa "Flyer" oli Porvoossa 1918 rakennetun 63 jalan eli SK 37-40 sarjan joku alus.
15-tonnisen veneen mitat olivat 19,15x2,88x0,91 metriä ja siinä oli moottoreina kaksi kappaletta 150 hevosvoimaista Van Blerckiä, nopeus uutena 18 solmua.
Itse aluksen historia on todenperäisempi kuin sen omistajaksi mainitun Niskan, jota poliisi -20-luvun lopulla nimitti "valehtelijaksi ja huligaaniksi".
Lisäksi oli pari-kolme muuta Porvoon Veneveistämöllä rakennettua salakuljetusvenettä, kaikki Porvoon kolmannen sarjan (yht. kuusi alusta) veneitä, joille ei oltu ehditty antaa venäläistä tunnusta, sillä ne valmistuivat vasta sodan päättymisen jälkeen 1919 ja olivat jo keskeneräisinä myyty Saksaan.
Niiden tunnuksina käytettiin yksinkertaisesti roomalaisia numeroita I-VI.
Nämä vietiin virallisesti Norjaan mutta pääsikö mikään niistä sinne? Epäilen ainakin jonkun niistä päätyneen välikäden kautta pirtunkuljetukseen suomalaisomistuksessa, Turun seudulla kenties? Riittävän varmaa näyttöä väitteelleni en ole saanut mutta varteenotettavia viitteitä on siitä, että "Iniön kapteeni" olisi yhtä ellei useampaakin näistä hyödyntänyt?
"Standard"
Mahdollisesti yksi näistä oli 19.12.1927 Luodon/Larsmon Lillgrundetin luona haaksirikkoutunut pirtuvene "Standard", jonka luota löytyi yli 7.000 litraa pirtua ja jonka jäiden musertama hylky nostettiin seuraavana keväänä ja siitä saatiin ylös mm. yksi kahdeksansylinterinen moottori.
Alus oli aikaisemmin toiminut 1925 Kulkulaitosministeriön 300.000 markan tuella saaristoliikenteessä nimellä "Iniö" linjalla Turku-Iniö-Brändö ja seuraavana kesänä nimellä "Bocken" linjalla Turku-Oskarsberg jälleen valtion tuella. Toiminnan takana oli Turun Venetelakka Oy ja sen omistaja suursalakuljettajana tunnettu merikapteeni C.J.S. Mattsson.
Kesällä 1924 "Iniön" matkustajat ihmettelivät venettä seuraavaa, välillä pintaan nousevaa "vedenalaista" epäillen sellaista käytettävän salakuljetukseen.
Eiköhän siinä kulkenut Mattssonin pirtutorpedo veronmaksajien rahoittamana?
Marraskuussa 1927 se oli käynyt telakalla kunnostuksessa ja sen nimi muutettiin muotoon "Standard".
"Varona", "Astrapi", "Manon", "Caliopi" ja "Fortuna"
Alus toimi jo 1930 tallinnalaisen A. Tiituksen nimissä nimellä "Varona" ja oli merkitty Viron laivarekisteriin 1931.Nimillä "Astrapi", "Manon" ja "Caliopi" toiminut alus rekisteröitiin Romanian lipun alle 22.8.1934 nimella "Fortuna", omistaja A. Möhlmann Tallinnasta, rekisterinumero 981.
Laiva oli rakennettu ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa (Turun tai Porvoon Veneveistämö) Venäjän Itämeren laivastolle.
Alkuperäiset mitat olivat 28,05 brt, 21,41x3,21 metriä.
Vene oli 1934 jatkettu ja uudet mitat olivat 35,5 brt, 23,4x3,2x1,7 metriä, koneina alkuperäiset kaksi 150 hevosvoiman Van Blerck:iä.
Se kuljetti 17.500 litraa saksalaista spriitä tammikuussa 1936 Virosta länsirannikolle.
1937 omistajana oli virolainen J. Ott.
Veneessä kuului olleen kahden pellin välissä hiekkaa panssarointina.
Mahdollisesti veneen omistaja oli kuitenkin suomalainen?
Lisää veneestä on tulossa aivan uuden kirjan muodossa ihan piakkoin eli Viku, pirtumies oli asialla...
Erään tiedon mukaan vene myytiin Suomeen 1938 ja samannimisen aluksen kyydissä kulki toistakymmentä ihmistä pois Suomesta Valpon vainon alta 1947?
"Siphnos/Kismet"
28.9.1931 Tullin vartiolaiva Tornio ja sen nopea apuvene N.A. 52 pidättivät Hailuodon ulkopuolella 18-metrisen, kahdella moottorilla varustetun aluksen, joka käytti Kreikan lippua.
Vene tuotiin rantaan mutta se pian jouduttiin vapauttamaan 7000 pirtulitran lasteineen, sillä takavarikointi oli tapahtunut aluevesirajan ulkopuolella.
Alus poistui ilman kapteeniaan, sillä tämä oli löydetty hukkuneena satama-altaasta todennäköisesti itsemurhan tehneenä.
Sama alus, kreikkalainen "Siphnos" oli kahta viikkoa aikaisemmin tullut Tallinnaan uutta lastia hakemaan.
Epäillään sen olleen pari vuotta aikaisemmin näistä puuhista kiinnijäänyt ja "liikemiehelle" (A. Kovero Rovaniemeltä) myyty alus?
Vene oli rakennettu Porvoon Veneveistämöllä 1917 Venäjän laivastolle ja sen mitat olivat 20.83 brt, 18,1x 2,96 metriä ja sen moottoreina oli kaksi 150-hevosvoimaista Van Blerckiä.
Aikaisemmin se oli toiminut nimellä "Huima" ehkä suomalaisomistuksessa (Hedenström/Heljander/Mattsson?) ja ainakin vuodesta 1934 vuoteen 1939 se kulki tallinnalaisen H. Pöderin omistamana nimellä "Kismet".
Syyskuussa 1934 pidätti VMV 1 Merenkurkussa suomalais-ruotsalaisella yhteisvalvonta-alueella "Hassan-vene Kismetin", jonka lastina oli konjakkia ja tupakkaa eikä aluksen paperit olleet kunnossa. Alus luovutettiin Ruotsin Tullilaitokselle ja se kuljetettiin Tukholmaan.
"Marino", "Asa-Hi", "Mikaado"
Marraskuussa 1928 pidätettiin Ahvenanmaalla tyhjänä entinen tunnistamaton sotalaiva nimeltään "Asa-Hi". Vaikka laivamiehet kertoivat kyydissä olleen 21.000 litraa, ei asiaa voinut todistaa ja alus piti vapauttaa. Myöhemmin tämä 900-hevosvoimainen vene toimi nimellä "Mikaado" tallinnalaisen A. Sääsken omistuksessa sekä vielä tämän jälkeen Englannin lipun alla kulkeneen varastolaiva "Anna 5":n apuveneenä.
Alus toimi jo vuonna 1922 kyseenalaisissa toimissa nimellä Marino.
Rakennettu USA:ssa tai Kanadassa Elco Bayonne-yhtiön lisenssillä I maailmansodan aikana, toimitettu Eurooppaan Britannian laivastolle sukellusveneiden metsästäjäksi, myyty yksityiselle 1920.
45,46 brt, 24,36x4,03 metriä, alunperin 2x220 Standart, myöhemmin 2 kappaletta
Gebrüder Körting-bensiinikonetta, 450 hv, rekisterinumero 893 Tallinna
Veneen omistajaksi paljastui tallinnalainen Oskar Reinholt, joka kuljetti spriitä virolaisen pirtumonopoli Balmekan laskuun.
Viikkoa aikaisemmin alus oli tuonut Lavansaareen 6.000 litran pirtuerän.
Valmistunut 1912 Venäjän Rajavartiostolle nimellä "Garra". Jäi saksalaisille lokakuussa 1917, joilta Viron Rajavartiostolle nimellä TSK nr. 9.
1924 myytiin siviiliin ja nimeksi tuli "Rita 2"
12 tn, 13,3x3,38x1,26 metriä, 24 hv bensiinikone, 7 solmua
Rita 2 takavarikoituna Viipurissa
Suomen Kuvalehti 308.1924
"Sissi"
Turussa Venäjän laivastolle 1917 rakennettu SK 20-22-sarjan yksi alus toimi 1924 pirtunkuljettajana nimellä Sissi, kunnes Latvian rajavartiosto pidätti sen 1927 ja siirsi omaan käyttöönsä.
15 tonnia, 19x2,88x1,0 m, 2x150 hv Van Blerck, 20 solmua.
Heljanderin huviajelu
Lokakuussa 1925 tullilaiva "Silmä" kiinnitti huomionsa nopeasti kulkevaan veneeseen, vauhti arvioitiin 22 solmuksi. Hidas vartiolaiva ei olisi alusta kiinni saanut, ellei tämän koneisto olisi mennyt epäkuntoon.
Venettä kuljettanut "liikemies" Hugo Heljander pidätettiin kesällä voimaantulleen yli 12 solmua kulkevan aluksen kuljettamisesta ja rekisteröimättä jättämisestä. Kun vielä veneestä löytyi kaksi pulloa viiniä tuli asiasta tullirikos!
Asia meni käräjille eikä veneen omistussuhteet selvinneet. Aluksen omistajaksi mainittiin Heljanderin lisäksi Bruno Hedenström ja kapteeni C.J.S. Mattsson, joista lopulta Hedenström ilmoittautui oikeaksi omistajaksi.
Kaikki kolme olivat kesällä 1924 jääneet yhdessä kiinni salakuljetuksesta.
Myöhemmin esiintulleiden seikkojen perusteella on syytä olettaa, että Heljander oli liikkeellä pelkästään harhautusmielessä, sillä samaan aikaan tuotiin maihin todella suuri pirtuerä ja Heljanderin kiinnijääminen oli pelkkää huonoa tuuria, pitikin juuri silloin koneen "streikata".
Lopulta Korkein Hallinto-oikeus 28.12.1928 tuomitsi veneen takavarikoiduksi nopean moottoriveneen käyttörikoksesta!
Turun poliisilaitos havitteli huutokaupassa venettä itselleen mutta ei saanut siihen määrärahoja.
Alus oli mahdollisesti/todennäköisesti? Venäjän laivastolle 1917 Zolotovissa rakennettu entinen partioalus, joku sarjasta SK 1-12, mitoiltaan 18,1x2,73x0,91 metriä ja siinä oli kaksi 150 hevosvoimaista Van Blerck moottoria.
(Veneestä julkaistiin aikoinaan lehtikuva, joka on niin huonolaatuinen, että en sitä tähän kehtaa laittaa mutta aluksen piirteet ovat kyllä näkyvissä.)
Zolotovin telakalla rakennetun partioveneen piirros, kuva netistä
"Flyer"
Algot Niskan kuuluisa "Flyer" oli Porvoossa 1918 rakennetun 63 jalan eli SK 37-40 sarjan joku alus.
15-tonnisen veneen mitat olivat 19,15x2,88x0,91 metriä ja siinä oli moottoreina kaksi kappaletta 150 hevosvoimaista Van Blerckiä, nopeus uutena 18 solmua.
Itse aluksen historia on todenperäisempi kuin sen omistajaksi mainitun Niskan, jota poliisi -20-luvun lopulla nimitti "valehtelijaksi ja huligaaniksi".
Kuva Algot Niskan kirjasta "Seikkailuni". Aluksen osallistumisesta salakuljetukseen
ei ole mitään näyttöä. Niskan oma salakuljetusurakin taitaa olla miehen omasta päästä.
Tämä kuva taitaa olla oman aikansa väärennös
eli kuvassa oikeasti on aikaisemmin mainittu Cissi?
Tämä kuva taitaa olla oman aikansa väärennös
eli kuvassa oikeasti on aikaisemmin mainittu Cissi?
Lisäksi oli pari-kolme muuta Porvoon Veneveistämöllä rakennettua salakuljetusvenettä, kaikki Porvoon kolmannen sarjan (yht. kuusi alusta) veneitä, joille ei oltu ehditty antaa venäläistä tunnusta, sillä ne valmistuivat vasta sodan päättymisen jälkeen 1919 ja olivat jo keskeneräisinä myyty Saksaan.
Niiden tunnuksina käytettiin yksinkertaisesti roomalaisia numeroita I-VI.
Nämä vietiin virallisesti Norjaan mutta pääsikö mikään niistä sinne? Epäilen ainakin jonkun niistä päätyneen välikäden kautta pirtunkuljetukseen suomalaisomistuksessa, Turun seudulla kenties? Riittävän varmaa näyttöä väitteelleni en ole saanut mutta varteenotettavia viitteitä on siitä, että "Iniön kapteeni" olisi yhtä ellei useampaakin näistä hyödyntänyt?
"Standard"
Mahdollisesti yksi näistä oli 19.12.1927 Luodon/Larsmon Lillgrundetin luona haaksirikkoutunut pirtuvene "Standard", jonka luota löytyi yli 7.000 litraa pirtua ja jonka jäiden musertama hylky nostettiin seuraavana keväänä ja siitä saatiin ylös mm. yksi kahdeksansylinterinen moottori.
Alus oli aikaisemmin toiminut 1925 Kulkulaitosministeriön 300.000 markan tuella saaristoliikenteessä nimellä "Iniö" linjalla Turku-Iniö-Brändö ja seuraavana kesänä nimellä "Bocken" linjalla Turku-Oskarsberg jälleen valtion tuella. Toiminnan takana oli Turun Venetelakka Oy ja sen omistaja suursalakuljettajana tunnettu merikapteeni C.J.S. Mattsson.
Kesällä 1924 "Iniön" matkustajat ihmettelivät venettä seuraavaa, välillä pintaan nousevaa "vedenalaista" epäillen sellaista käytettävän salakuljetukseen.
Eiköhän siinä kulkenut Mattssonin pirtutorpedo veronmaksajien rahoittamana?
Marraskuussa 1927 se oli käynyt telakalla kunnostuksessa ja sen nimi muutettiin muotoon "Standard".
"Varona", "Astrapi", "Manon", "Caliopi" ja "Fortuna"
Alus toimi jo 1930 tallinnalaisen A. Tiituksen nimissä nimellä "Varona" ja oli merkitty Viron laivarekisteriin 1931.Nimillä "Astrapi", "Manon" ja "Caliopi" toiminut alus rekisteröitiin Romanian lipun alle 22.8.1934 nimella "Fortuna", omistaja A. Möhlmann Tallinnasta, rekisterinumero 981.
Laiva oli rakennettu ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa (Turun tai Porvoon Veneveistämö) Venäjän Itämeren laivastolle.
Alkuperäiset mitat olivat 28,05 brt, 21,41x3,21 metriä.
Vene oli 1934 jatkettu ja uudet mitat olivat 35,5 brt, 23,4x3,2x1,7 metriä, koneina alkuperäiset kaksi 150 hevosvoiman Van Blerck:iä.
Se kuljetti 17.500 litraa saksalaista spriitä tammikuussa 1936 Virosta länsirannikolle.
1937 omistajana oli virolainen J. Ott.
Veneessä kuului olleen kahden pellin välissä hiekkaa panssarointina.
Mahdollisesti veneen omistaja oli kuitenkin suomalainen?
Lisää veneestä on tulossa aivan uuden kirjan muodossa ihan piakkoin eli Viku, pirtumies oli asialla...
Erään tiedon mukaan vene myytiin Suomeen 1938 ja samannimisen aluksen kyydissä kulki toistakymmentä ihmistä pois Suomesta Valpon vainon alta 1947?
"Siphnos/Kismet"
28.9.1931 Tullin vartiolaiva Tornio ja sen nopea apuvene N.A. 52 pidättivät Hailuodon ulkopuolella 18-metrisen, kahdella moottorilla varustetun aluksen, joka käytti Kreikan lippua.
Vene tuotiin rantaan mutta se pian jouduttiin vapauttamaan 7000 pirtulitran lasteineen, sillä takavarikointi oli tapahtunut aluevesirajan ulkopuolella.
Alus poistui ilman kapteeniaan, sillä tämä oli löydetty hukkuneena satama-altaasta todennäköisesti itsemurhan tehneenä.
Sama alus, kreikkalainen "Siphnos" oli kahta viikkoa aikaisemmin tullut Tallinnaan uutta lastia hakemaan.
Epäillään sen olleen pari vuotta aikaisemmin näistä puuhista kiinnijäänyt ja "liikemiehelle" (A. Kovero Rovaniemeltä) myyty alus?
Vene oli rakennettu Porvoon Veneveistämöllä 1917 Venäjän laivastolle ja sen mitat olivat 20.83 brt, 18,1x 2,96 metriä ja sen moottoreina oli kaksi 150-hevosvoimaista Van Blerckiä.
Aikaisemmin se oli toiminut nimellä "Huima" ehkä suomalaisomistuksessa (Hedenström/Heljander/Mattsson?) ja ainakin vuodesta 1934 vuoteen 1939 se kulki tallinnalaisen H. Pöderin omistamana nimellä "Kismet".
Syyskuussa 1934 pidätti VMV 1 Merenkurkussa suomalais-ruotsalaisella yhteisvalvonta-alueella "Hassan-vene Kismetin", jonka lastina oli konjakkia ja tupakkaa eikä aluksen paperit olleet kunnossa. Alus luovutettiin Ruotsin Tullilaitokselle ja se kuljetettiin Tukholmaan.
Takavarikoitu kreikkalainen Siphnos Toppilan satamassa syyskuussa 1931.
Vasemmalla N.V. 52 ja laiturin puolella VL Tornio. Kuva Kaleva-lehti
"Marino", "Asa-Hi", "Mikaado"
Marraskuussa 1928 pidätettiin Ahvenanmaalla tyhjänä entinen tunnistamaton sotalaiva nimeltään "Asa-Hi". Vaikka laivamiehet kertoivat kyydissä olleen 21.000 litraa, ei asiaa voinut todistaa ja alus piti vapauttaa. Myöhemmin tämä 900-hevosvoimainen vene toimi nimellä "Mikaado" tallinnalaisen A. Sääsken omistuksessa sekä vielä tämän jälkeen Englannin lipun alla kulkeneen varastolaiva "Anna 5":n apuveneenä.
Alus toimi jo vuonna 1922 kyseenalaisissa toimissa nimellä Marino.
Rakennettu USA:ssa tai Kanadassa Elco Bayonne-yhtiön lisenssillä I maailmansodan aikana, toimitettu Eurooppaan Britannian laivastolle sukellusveneiden metsästäjäksi, myyty yksityiselle 1920.
45,46 brt, 24,36x4,03 metriä, alunperin 2x220 Standart, myöhemmin 2 kappaletta
Gebrüder Körting-bensiinikonetta, 450 hv, rekisterinumero 893 Tallinna
"Hassan-veneet"
Tällä nimellä Suomen lehdistö kutsui erikoisia, nopeita, pitkiä ja matalia salakuljetusveneitä, joiden tiedot ja tyypit jäivät usein viranomaisiltakin salaan.
Nimi tuli muutamasta Turkin lipun alla kulkeneesta aluksesta, näiden nimiksi Saksassa ja Virossa tiedettiin "Hassan Ütsh" ja "Hassan Iki" sekä tunnetuin, "Hassan Bir". Nämä ovat tietysti turkin kielen numeroita kolme, kaksi ja yksi.
Nämä alukset ilmestyivät salakuljettajille sen jälkeen, kun Suomen ja Ruotsin tulliviranomaiset olivat sulkeneet Pohjanlahden liikenteen täydellisellä, kokoaikaisella valvonnalla eikä tavanomaiset salakuljetuslaivat enää päässeet läpi.
Alue oli kuitenkin pirtumiehille tärkeä, sillä sitä kautta päästiin lähelle Keski- ja Pohjois-Suomen kannattavia myyntialueita.
Tullin hitaat vartiolaivat eivät voineet mitään näille matalille, nopeille ja usein mustaksi maalatuille laivoille, jotka yön pimeydessä menivät menojaan saariston sokkeloisilla väylillä paikallisen "luotsin" opastamina!
Nämä alukset ilmestyivät salakuljettajille sen jälkeen, kun Suomen ja Ruotsin tulliviranomaiset olivat sulkeneet Pohjanlahden liikenteen täydellisellä, kokoaikaisella valvonnalla eikä tavanomaiset salakuljetuslaivat enää päässeet läpi.
Alue oli kuitenkin pirtumiehille tärkeä, sillä sitä kautta päästiin lähelle Keski- ja Pohjois-Suomen kannattavia myyntialueita.
Tullin hitaat vartiolaivat eivät voineet mitään näille matalille, nopeille ja usein mustaksi maalatuille laivoille, jotka yön pimeydessä menivät menojaan saariston sokkeloisilla väylillä paikallisen "luotsin" opastamina!
Lehdistössä vihjailtiin, jopa kerrottiin silminnäkijätietoja pitkistä nopeista aluksista, joiden oli pakko olla vedenalaisia!
Lehtitietojen mukaan salakuljettajat olivat muuttaneet entiset saksalaiset sukellusveneet pinnalla kulkeviksi pirtulaivoiksi tekemällä niiden sukellustankit viinasäiliöiksi...
Tähän teoriaan on langennut tunnettu virolainen pirtuajan tutkijakin mutta onko hän ajatellut sitä seikkaa, että minkä tahansa maailmansodan hävinneen valtion sukellusveneet olivat joko otettu voittajavaltioiden käyttöön, romutettu kansainvälisten sopimusten perusteella TAI yksinkertaisesti olisivat olleet ominaisuuksiltaan sellaisia, että jos sellaisen olisikin salakuljetuskäyttöön saatukin, olisi sen noin neljän metrin syväys pintakulussakin ollut aivan liikaa ahtaille sisäväylille?
Suomen valtio käytti samaan aikaan kymmeniä miljoonia markkoja merenpohjasta nostettujen entisten venäläisten vedenalaisten kunnostamiseen saamatta mitään kunnollista aikaan...
Lehtitietojen mukaan salakuljettajat olivat muuttaneet entiset saksalaiset sukellusveneet pinnalla kulkeviksi pirtulaivoiksi tekemällä niiden sukellustankit viinasäiliöiksi...
Tähän teoriaan on langennut tunnettu virolainen pirtuajan tutkijakin mutta onko hän ajatellut sitä seikkaa, että minkä tahansa maailmansodan hävinneen valtion sukellusveneet olivat joko otettu voittajavaltioiden käyttöön, romutettu kansainvälisten sopimusten perusteella TAI yksinkertaisesti olisivat olleet ominaisuuksiltaan sellaisia, että jos sellaisen olisikin salakuljetuskäyttöön saatukin, olisi sen noin neljän metrin syväys pintakulussakin ollut aivan liikaa ahtaille sisäväylille?
Suomen valtio käytti samaan aikaan kymmeniä miljoonia markkoja merenpohjasta nostettujen entisten venäläisten vedenalaisten kunnostamiseen saamatta mitään kunnollista aikaan...
Ainakin muutama näistä oli entisiä maailmansodan aikaisia saksalaisia UZ-luokan entisiä sukellusvenehävittäjiä.
Tämä 35 aluksen luokka UZ 1-35 rakennettiin noin tusinalla eri telakalla ja niiden mitat vaihtelivat 26 metristä 31 metriin, leveys pysyi 4,0-4,4 metrin ja syväys 1,0-2,5 metrin luokassa. Koneteho oli pienimmillään 420 hevosvoimaa, enimmillään 640 hv., pääosin veneissä oli 2x250 hevosvoimainen Benz-bensiinimoottori.
Salakuljettajat kuitenkin käyttivät polttoaineena bentseeniä, jolla saatiin suurempi teho.
Tullin mukaan alukset kulkivat 30-40 solmun nopeudella mutta virallisten tietojen mukaan nopeus oli 14-16 solmua, joka vaikuttaa oikealta konetehon ja uppouman suhteen?
Tullin mukaan alukset kulkivat 30-40 solmun nopeudella mutta virallisten tietojen mukaan nopeus oli 14-16 solmua, joka vaikuttaa oikealta konetehon ja uppouman suhteen?
Näiden veneiden pirtumäärä saattoi olla jopa 40.000 litraa!
"Hassan Bir / As de Pica / Canopus"
Alus oli UZ 23-26-sarjan vene, todennäköisesti UZ 26?
As de Pica (pataässä) (kuva blogista Fong1975)
Ensimmäinen tieto sen salakuljetuspuuhista on "Erna"-nimisenä, rekisteröity Tallinnaan. 1926-27 se toimi Ranskan lipun alla nimellä "Erna Marcelle", kotipaikka Le Havre.
Nimellä "Hai" se kulki 1922-1926 sekä Danzigin vapaavaltion että Itävallan (Wien) lipun alla ja toimi toisen kieltolakimaan Norjan rannikolla.
Nimellä "Hai" se kulki 1922-1926 sekä Danzigin vapaavaltion että Itävallan (Wien) lipun alla ja toimi toisen kieltolakimaan Norjan rannikolla.
Sitä yritettiin pidättää Liettuassa 3.11.1927 ja alus kävi pienen tulitaistelun liettualaisen sotalaiva "Prezidentas Smetona" kanssa. Tästä suomalaislehdet saivat huonon käännöksen ja useassa lehdessä kirjoitettiin, miten Liettuan presidentti Smetona oli itse lähtenyt sotalaivalla sukellusvenesotaan ja upottanut salakuljettajien sukellusveneen...
Todellisudessa kyseesä oli Liettuan laivaston tykkivene nimeltään "Presidentas Smetonas" eikä herra presidentillä ollut mitään tekemistä tapahtuneen kanssa.
Alus kuitenkin selvisi ja katosi liettualaisilta Saksaan, palatakseen samaan toimeen.
Todellisudessa kyseesä oli Liettuan laivaston tykkivene nimeltään "Presidentas Smetonas" eikä herra presidentillä ollut mitään tekemistä tapahtuneen kanssa.
Alus kuitenkin selvisi ja katosi liettualaisilta Saksaan, palatakseen samaan toimeen.
Kerran alus oli saatu Suomessa kiinni mutta oikeuden päätös on luettavissa Länsi-Savo-lehdestä 7.5.1929:
Liettuassa "Hassan I" myytiin 1929 virolaiselle Franz Jägerille, joka nimesi aluksen "As de Pica"-nimellä (pataässä). Nyt perässä liehui Romanian lippu.
As de Pica Tallinnan satamassa (kuva Fong1975)
Syyskuussa 1929 sen sai yllätettyä Tullin nopea vene NV 38 Rauman edustalla. Alus vietiin Raumalle, mutta siellä sen tankeissa olleelle 8-9000 litralle "bensoolia" ei virallisen selityksen mukaan ollut purkaus- ja säilytysmahdollisuutta, joten se vietiin telakalle Uuteenkaupunkiin. Todellisuudessa takana taitaa olla yksinkertaisesti Tullilaitoksen ja Uudenkaupungin telakan tekemä pitkäaikainen sopimus.
Alus oli ajanut sen verran pahasti kivelle ja vioittanut potkurinsa ja pohjansa ettei vastaperustettu Merivartiolaitos katsonut sen omaan käyttöön ottamista järkeväksi.
Laiva myytiin 19.9.1932 huutokaupassa turkulaiselle johtaja G. Nylundille 10.000 markasta.
1934-35 se toimi taas tutuissa puuhissa nyt "Canopus"-nimisenä, rekisteröitynä Paldiskiin (nro 933) omistajana F. Ojap.
Heinäkuussa 1936 oli sen omistaja tallinnalainen S. Tamberg, joka yritti myydä alusta mutta enää tuolle ei ollut ostajaa...
Rak. Hampurissa 1917-18, 76,46 brt, 31,26x4,43x2,5 metriä, 2x250 hv Benz, nopeus 18-20 solmua
"Hassan Iki (Hassan II)"
Virolainen jäänmurtaja "Tasuja" löysi tammikuussa 1928 jäiden seasta vaurioituneen aluksen ja kuljetti sen Tallinnaan korjattavaksi. Aluksessa ei ollut pirtua.
Vene oli pidätetty kuukautta aikaisemmin Virossa nimellä "Hassan Eki".
"Chalkis"
Joulukuun alussa 1928 hinattiin Örnskölsvikissa Ruotsissa suojasatamaan ohjauskyvytön suurikokoinen moottorivene, joka oli ilmeisesti entinen Saksan keisarillisen laivaston vedenalaisten hävittäjä. Aluksessa ei ollut lastia eikä mikään viitannut salakuljetukseen. Laivalla olleiden papereiden mukaan se oli nimeltään "Chalkis", rekisteröity Pireukselle Kreikassa ja se oli rakennettu 1918 Zeuthenissä Saksassa. Alus vapautettiin kun sitä ei voitu yhdistää mihinkään rikolliseen toimintaan.
Alus oli toiminut aikaisemminkin samoissa puuhissa nimellä "Hassan III"?
Joulupäivänä -28 Chalkis oli Suomenlahdella matkalla Tallinnasta Saksaan, kun sen päälle ajoi kovassa lumimyrskyssä myös Kreikkaan rekisteröity pirtulaiva Attina.
Molemmat kärsivät vahinkoja ja Chalkis upposi. Vaurioitunut Attina toi sen miehistön Tallinnaan.
Alus oli todennäköisesti entinen UZ 16 tai UZ 17, kantavuudeltaan noin 50 tonnia ja mitoiltaan 27,5x4,1x1,0 metriä ja sen yhteensä 420 hevosvoimaiset Deutz tai Daimler-moottorit kuljettivat sitä 15 solmun nopeudella.
"Hassan Iki (Hassan II)"
Virolainen jäänmurtaja "Tasuja" löysi tammikuussa 1928 jäiden seasta vaurioituneen aluksen ja kuljetti sen Tallinnaan korjattavaksi. Aluksessa ei ollut pirtua.
Vene oli pidätetty kuukautta aikaisemmin Virossa nimellä "Hassan Eki".
"Chalkis"
Joulukuun alussa 1928 hinattiin Örnskölsvikissa Ruotsissa suojasatamaan ohjauskyvytön suurikokoinen moottorivene, joka oli ilmeisesti entinen Saksan keisarillisen laivaston vedenalaisten hävittäjä. Aluksessa ei ollut lastia eikä mikään viitannut salakuljetukseen. Laivalla olleiden papereiden mukaan se oli nimeltään "Chalkis", rekisteröity Pireukselle Kreikassa ja se oli rakennettu 1918 Zeuthenissä Saksassa. Alus vapautettiin kun sitä ei voitu yhdistää mihinkään rikolliseen toimintaan.
Alus oli toiminut aikaisemminkin samoissa puuhissa nimellä "Hassan III"?
Joulupäivänä -28 Chalkis oli Suomenlahdella matkalla Tallinnasta Saksaan, kun sen päälle ajoi kovassa lumimyrskyssä myös Kreikkaan rekisteröity pirtulaiva Attina.
Molemmat kärsivät vahinkoja ja Chalkis upposi. Vaurioitunut Attina toi sen miehistön Tallinnaan.
Alus oli todennäköisesti entinen UZ 16 tai UZ 17, kantavuudeltaan noin 50 tonnia ja mitoiltaan 27,5x4,1x1,0 metriä ja sen yhteensä 420 hevosvoimaiset Deutz tai Daimler-moottorit kuljettivat sitä 15 solmun nopeudella.
UZ 14-17-luokan alus, kuva netistä
"Albertos", myöhemmin "Hirundo", ent. "UZ 6"
Joulun-uudenvuoden välillä 1928 ajoi nopea moottorialus karille Köklot/Kaukaluodon luona. Viranomaiset löysivät aluksen ja 47.000 litraa pirtua 6.1.1929 mutta epäilys oli, että paikalliset olivat ehtineet ennen.
Aluksen todettiin olevan kreikkalainen "Albertos", kotisatama Poros. Maaliskuussa pidätettiin laivan saksalainen kapteeni Jahn Turussa ja hän kertoi, että oli aikaisemmin toiminut "Hassan I"-nimisen moottorilaivan päällikkönä ja että varastolaiva "Patrakselta" käsin oli toiminut myös nopea moottorialus "Chalkis", joka oli uponnut Itämerellä (Hassan III ?).
Edellisenä kesänä oli kapteeni Jahn otettu kiinni samanlaisen entisen saksalaisen sotalaivan pidätyksen yhteydessä, silloin laivassa oli ollut Turkin lippu, kreikkalainen Poros oli merkitty kotipaikaksi ja lastina saksalaista pirtua. Aluksen nimeksi oli tuolloin ilmoitettu "Volos"?
"Albertos" myytiin 27.3.1929 huutokaupassa suomalaiselle lakimiehelle, entiselle Kaskisten pormestari Gustaf Aminoffille ja merkittiin Suomen laivarekisteriin nimellä Hirundo. Aminoff myi laivan edelleen saksalaiselle yhteenliittymälle, joka nostatti aluksen ja vei sen korjattavaksi kuljetuskuntoon Metvikenin konepajalle.
6.9. ajoi lähes samassa paikassa Köklotissa karille moottorilaiva, nyt nimeltään "Hirundo". Viranomaisilta kului hetki, ennenkuin he osasivat tunnistaa laivan samaksi. Alus oli kunnostettu Virossa eikä siitä löytynyt pirtua.
Hirundon haveri. Kuva Suomen Kuvalehti 21.9.1929
Aluksen arvioitiin tehneen ainakin neljä, ehkä viisi matkaa ja kuljettaneen lyhyessä ajassa 160.000-200.000 litraa spriitä.
Hirundo takavarikoituna. (kuva kuulustelupöytäkirjasta)
Vielä samana syksynä nähtiin Vaasan luona samanlainen moottorialus, nyt perässä ja pelastusrenkaassa luki "Hirundo II"
Laivojen lukumäärää ja alkuperää on vaikea tietää, kovin usein nimet vaihtuivat...
Rekisteröity 1934-1939 Tallinnaan numerolla 880, omistaja A. Pentsop.
Rak. 1917 Havelwerft Potsdam (rekisteritiedon mukaan Neustadt?), 26,6x4,02 metriä, 49,44 brt, 2x250 hv Benz
"Poseidon, ent. UZ 7"
"Poseidon, ent. UZ 7"
Aikaisempi nimi "Felix"
Myyty Suomessa 1928, nimenä "Poseidon" (vahvistamaton tieto)
Tullivartiolaiva Auran tiedon mukaan päässyt livahtamaan Ahvenanmereltä pohjoiseen toukokuussa 1928.
Pidätetty Ruotsissa syksyllä -29, tuolloin kapteenina oli ruotsalaisseikkailija Karl John Malmberg.
Tullivartiolaiva Auran tiedon mukaan päässyt livahtamaan Ahvenanmereltä pohjoiseen toukokuussa 1928.
Pidätetty Ruotsissa syksyllä -29, tuolloin kapteenina oli ruotsalaisseikkailija Karl John Malmberg.
1930 om. O. Mühlenstein 437 Tallinna
Pysäytetty ja tarkastettu Tallinnassa 15.11.1931, 40.000 litraa spriitä lastinaan.
Tuolloin aluksen perässä todettiin olevan kaksi keinotekoisen savun kehittämiseen tarkoitettua sumutuslaitteistoa.
Keskiviikon 25.11.1931 vastaisena yönä "Poseidon" kävi tulitaistelun tullin vartioveneen kanssa Pietarsaaren edustalla mutta pääsi pakenemaan. Apuun pyydettiin Suomenlahdelta "VMV 1", jonka 20 mm tykki oli alukselle liian suuri uhka ja se antautui.
Alus takavarikoitiin ja hinattiin Vaasaan.
Porin raastuvanoikeudessa alus tuomittiin valtiolle ja sen virolainen kapteeni vangittiin. Aluksen kotimaaksi todettiin Kreikka ja sen virallinen omistaja oli Tallinnassa asuva kreikkalainen mutta todelliseksi omistajaksi epäiltiin turkulaista "pirtukeisari" Mattssonia.
1931 alus poistettiin Viron rekisteristä.
Tuolloin aluksen perässä todettiin olevan kaksi keinotekoisen savun kehittämiseen tarkoitettua sumutuslaitteistoa.
Keskiviikon 25.11.1931 vastaisena yönä "Poseidon" kävi tulitaistelun tullin vartioveneen kanssa Pietarsaaren edustalla mutta pääsi pakenemaan. Apuun pyydettiin Suomenlahdelta "VMV 1", jonka 20 mm tykki oli alukselle liian suuri uhka ja se antautui.
Alus takavarikoitiin ja hinattiin Vaasaan.
Porin raastuvanoikeudessa alus tuomittiin valtiolle ja sen virolainen kapteeni vangittiin. Aluksen kotimaaksi todettiin Kreikka ja sen virallinen omistaja oli Tallinnassa asuva kreikkalainen mutta todelliseksi omistajaksi epäiltiin turkulaista "pirtukeisari" Mattssonia.
1931 alus poistettiin Viron rekisteristä.
1917 Havelwarft, 26,1x4,1x1,9 metriä, 2x250 hv Benz
Takavarikoitu Poseidon kuva Fong1975
"Grete"
Entinen "Milos", 1918 Saksa
17,49x3,98x1,6 metriä
30,9 brt, 2x50 hv nelisylinterinen Van Blerck
Rekisteröity 1934-36 Tallinnaan, rek. nro 894, omistaja T. Jablokoff
Tämä ei ole UZ-luokan alus
"Standard"
Marraskuun 13. päivänä 1930 pidätti Merivartiolaitoksen vartiolaiva "Aura" apuveneensä kanssa Pietarsaaren lähellä Helgrungin edustalla tulitaistelun jälkeen suuren moottoriveneen.
Taistelussa kuoli salakuljettaja Ahlström ja haavoittui merivartija Herrala. Tapaus mainitaan MVL:n Merivartiokäskyssä nro 10/1930 ja siinä jaetaan kunniamainintoja tapaukseen liittyen.
Veneessä oli 20.000 litraa saksalaista pirtua ja sen päällikkönä toimi viranomaisille jo kovin tuttu ruotsalainen Malmberg, joka oli saanut 1918 Suomen armeijan kapteenin ja 1919 Viron everstiluutnantin arvot osallistumisestaan maiden vapaussotiin.
Alus oli kaksimoottorinen entinen saksalainen sukellusvenehävittäjä (UZ), jonka menneisyyttä en ole vielä saanut selville.
30,9 brt, 2x50 hv nelisylinterinen Van Blerck
Rekisteröity 1934-36 Tallinnaan, rek. nro 894, omistaja T. Jablokoff
Tämä ei ole UZ-luokan alus
"Standard"
Marraskuun 13. päivänä 1930 pidätti Merivartiolaitoksen vartiolaiva "Aura" apuveneensä kanssa Pietarsaaren lähellä Helgrungin edustalla tulitaistelun jälkeen suuren moottoriveneen.
Taistelussa kuoli salakuljettaja Ahlström ja haavoittui merivartija Herrala. Tapaus mainitaan MVL:n Merivartiokäskyssä nro 10/1930 ja siinä jaetaan kunniamainintoja tapaukseen liittyen.
Veneessä oli 20.000 litraa saksalaista pirtua ja sen päällikkönä toimi viranomaisille jo kovin tuttu ruotsalainen Malmberg, joka oli saanut 1918 Suomen armeijan kapteenin ja 1919 Viron everstiluutnantin arvot osallistumisestaan maiden vapaussotiin.
Alus oli kaksimoottorinen entinen saksalainen sukellusvenehävittäjä (UZ), jonka menneisyyttä en ole vielä saanut selville.
Suomen Kuvalehden kuvassa pidätetty "Standard" vartiolaiva "Auran" vierellä, etualalla vartiolaivan apuvene.
"As de Caro"
Ensimmäinen maininta aluksesta on syyskuulta 1929, kun sen arveltiin oleilevan Pohjanlahden rannikolla.
Merivartiolaitoksen vartiolaiva Pori pidätti laukaustenvaihdon jälkeen 13.5.1933 Porin edustalla "As de Caron", joka kulki tuolloin Albanian lipun alla. Takavarikoitu vene vietiin Poriin.
Siinä oli virolainen kuuden hengen miehistö ja 4200 litraa pirtua. Käteistä rahaa löytyi 36.000 suomen markkaa.
Miehistö kertoi ottaneensa useaan kertaan täyden lastin englantilaisesta varastolaiva Anna 5:stä.
Alus oli mahdollisesti entinen UZ 19, 1927 "liikemiehille" myyty entinen poliisivene.
Se operoi 1927-29 nimellä "Geier"?
1917 27,0x4,0x1,3 metriä, 2x210 hv bensiinimoottori
As de Caro Loksan satamassa 1930 (kuva blogista Fong1975)
"Käthe"
Ruotsin länsirannikolla operoi göteborgilainen kalastaja ja salakuljettaja Ernst Bremer parhaimmillaan 17 veneen laivastolla ja hänet oli etsintäkuulutettu Tanskassa, Norjassa sekä Ruotsissa.
Bremerin alukseksi mainitaan myös Smichov, entinen Skagerrak.
Hänellä oli käytössään entinen saksalainen UZ 32 nimellä "Käthe" mutta tämä alus tuskin kulki Itämerellä?
Ruotsin Tullimuseon kuva Bremerin Käthe-aluksesta
VMV 1 pidätti Utön edustalla lokakuussa 1933 Romanian lipun alla kulkeneen veneen, joka oli "As de Pican ja As de Caron kaltainen".
Tämä lienee ollut "norjalaisvene" Romulus?
Tämä lienee ollut "norjalaisvene" Romulus?
Norjalaisveneet
SK 25-36-luokka
Venäjän Itämeren laivasto tilasi Norjasta A/S Maritim Motorbaat-Byggeri & Motorverkstad-yritykseltä Kristianiasta 18 moottorialusta vartiolaivoiksi.
Kuusi ensimmäistä toimitettiin perille ja ne päätyivät bolsheviikkeja vastustaneelle Venäjän valkoiselle armeijalle Jäämerelle ja neljä niistä myöhemmin uudelle punahallitukselle, joka toimitti ne Mustanmeren merivoimille.
Kuusi ensimmäistä toimitettiin perille ja ne päätyivät bolsheviikkeja vastustaneelle Venäjän valkoiselle armeijalle Jäämerelle ja neljä niistä myöhemmin uudelle punahallitukselle, joka toimitti ne Mustanmeren merivoimille.
I Maailmansodassa puolueettomana pysynyt Norja ei voinut toimittaa valmiita laivoja sotaa käyvälle maalle, joten kahdentoista aluksen pelkät rungot koneistoineen kuljetettiin pohjoisen kautta Arkangeliin ja sieltä Venäjän vesiteitä Pietariin ja edelleen Helsinkiin varustettaviksi ja aseistettavaksi syksyllä 1917.
Suomessa alukset joutuivat konsuli Krogiuksen omistaman verstaan haltuun mutta Suomessa toiminut saksalainen laivasto-osasto takavarikoi ne 13.4.1918 nimellä “Norwegischen Boote”. Veneet palautuivat Krogiukselle syksyllä -18. Niiden varustaminen aloitettiin.
Kesällä 1919 ne oli myyty Venäjällä bolshevikkeja vastaan taistelevalle valkoiselle armeijalle käytettäviksi kenraali Judenitsin merivoimien perustaksi.
Heti todettiin, että kaikkia laivoja ei voinut kunnostaa kerralla, joten työ tehtiin neljän aluksen ryhmissä.
Neljä ensimmäistä niistä saatiin merikuntoon ja joulukuussa 1919 ne saatiin siirretyksi omin konein Tallinnaan Kopliin venäläiselle Baltian tehtaalle ja edelleen Viron valtiolle.
Näiden alkuperäisiä SK-numeroita ei ole voitu kohdistaa mihinkään veneeseen.
Syyskuussa 1921 Ahvenanmaalta myytiin Ruotsiin nopeakulkuinen suuri moottorivene "Billy", jonka tiedettiin olleen entinen venäläinen vartioalus.
Tämä mainitaan sanomalehdissä syyskuussa 1920, jolloin Ruotsin Rannikkovartiosto oli juuri saanut käyttöönsä kolmella 180 hevosvoimaisella moottorilla varustetun, maan ensimmäisen nopean vartioveneen.
Tukholmalaislehtien mukaan seitsemää entistä venäläistä, Norjassa rakennettua vartiolaivaa kaupattiin lokakuussa 1920 suomalaisen omistajansa toimeksiannosta huvialuksiksi Ruotsiin, jonne veneet oli tuotu. Myynti saattoi olla vaikeaa, kun tiedettiin alusten kuluttavan bensiiniä jopa 150 litraa tunnissa!
Neljä ensimmäistä niistä saatiin merikuntoon ja joulukuussa 1919 ne saatiin siirretyksi omin konein Tallinnaan Kopliin venäläiselle Baltian tehtaalle ja edelleen Viron valtiolle.
Näiden alkuperäisiä SK-numeroita ei ole voitu kohdistaa mihinkään veneeseen.
Syyskuussa 1921 Ahvenanmaalta myytiin Ruotsiin nopeakulkuinen suuri moottorivene "Billy", jonka tiedettiin olleen entinen venäläinen vartioalus.
Tämä mainitaan sanomalehdissä syyskuussa 1920, jolloin Ruotsin Rannikkovartiosto oli juuri saanut käyttöönsä kolmella 180 hevosvoimaisella moottorilla varustetun, maan ensimmäisen nopean vartioveneen.
Tukholmalaislehtien mukaan seitsemää entistä venäläistä, Norjassa rakennettua vartiolaivaa kaupattiin lokakuussa 1920 suomalaisen omistajansa toimeksiannosta huvialuksiksi Ruotsiin, jonne veneet oli tuotu. Myynti saattoi olla vaikeaa, kun tiedettiin alusten kuluttavan bensiiniä jopa 150 litraa tunnissa!
Neljä SK-venettä Tallinnassa 1919 (kuva blogista Fong1975)
Heinäkuussa 1923 neljä näistä otettiin käyttöön Viron sisäministeriön alaiselle Rajavartiolaitokselle moottorivartiolaivoiksi nimillä "Mootorvahilaev Nro 1-4".
Veneet olivat päässeet ylläpidon puutteessa huonoon kuntoon eikä niiden käyttöönotto sujunut helposti.
Veneet olivat päässeet ylläpidon puutteessa huonoon kuntoon eikä niiden käyttöönotto sujunut helposti.
Alukset olivat kalliita ja taloudellisesti tehottomia käyttää ja ne pantiin myyntiin 1928.
Alusten tiedot myöhemmin ovat yhtä epäselvät kuin alunperinkin mutta tässä käytän jos mahdollista, tietoja, jotka löytyvät Viron valtion virallisesta laivarekisteristä.
"Moottorivahilaev Nr. 3", myöhemmin "Marta I", "Seriphos" ja "Villy"
Ensimmäisenä Viron Rajavartiosto poisti vartiolaivan Nr.3 jo vuonna 1927, kun se oli joutunut epäkuntoon merellä akkujen hajottua ja 15 tunnin ajelehtimisen jälkeen sen oli pelastanut suomalainen höyrylaiva "Poseidon", joka vaati pelastuspalkkiona 20.000 Suomen markkaa eli 200.000 Viron markkaa.
Tallinnassa telakalla ollut epäkuntoinen alus myytiin virolaiselle yksityishenkilölle mutta kaikki tiesivät, että kaupan takana oli suomalainen C. J. S. Mattsson.
Alusten tiedot myöhemmin ovat yhtä epäselvät kuin alunperinkin mutta tässä käytän jos mahdollista, tietoja, jotka löytyvät Viron valtion virallisesta laivarekisteristä.
"Moottorivahilaev Nr. 3", myöhemmin "Marta I", "Seriphos" ja "Villy"
Ensimmäisenä Viron Rajavartiosto poisti vartiolaivan Nr.3 jo vuonna 1927, kun se oli joutunut epäkuntoon merellä akkujen hajottua ja 15 tunnin ajelehtimisen jälkeen sen oli pelastanut suomalainen höyrylaiva "Poseidon", joka vaati pelastuspalkkiona 20.000 Suomen markkaa eli 200.000 Viron markkaa.
Tallinnassa telakalla ollut epäkuntoinen alus myytiin virolaiselle yksityishenkilölle mutta kaikki tiesivät, että kaupan takana oli suomalainen C. J. S. Mattsson.
Se pidätettiin lokakuussa 1928 Merikarvian nimismiehen toimesta nimellä "Marta I", omistajana tallinnalainen ompelijatar Ida Oluper!
Tullihuutokaupassa myyty alus päätyi taas salakuljettajille ja toimi nimillä "Seriphos", uudelleen "Marta I" ja lopulta nimellä"Villy", 1934-37 rekisteröitynä Paldiskiin (831), omistajana tallinnalainen V. Könnel.
Alkuperäiset mitat 28 brt, 20.12x3,6x1,8 metriä, 3x180 hv. bens. Sterling
Alkuperäiset mitat 28 brt, 20.12x3,6x1,8 metriä, 3x180 hv. bens. Sterling
1934 lähtien 35,6 brt, 22,95x3,5x1,9 metriä, 3x180 hv Sterling.
"Mootorvahilaev Nr. 1", myöhemmin "Standart", "Boken", "Andros"
Mootorvahilaev nro 3, myöhemmin Marta I (kuva ajapaik.ee)
"Mootorvahilaev Nr. 1", myöhemmin "Standart", "Boken", "Andros"
Tämäkin alus myytiin 1928 tallinnalaiselle ompelijattarelle Ida Oluper, jolloin se merkittiin Viron alusrekisteriin nimellä "Standart", kutsutunnus HCIR, rekisterinumero 375, kotipaikka Tallinna.
1931 alus vaihtoi taas nimeä ja omistajaa. Nyt sen omistajana oli J.M. Oluper, nimenä "Boken" ja rekisteritunnus oli nyt 453, Tallinna. Nyt aluksen uppouma oli 32,92 tonnia ja pituus 22,23 metriä.
1931 alus vaihtoi taas nimeä ja omistajaa. Nyt sen omistajana oli J.M. Oluper, nimenä "Boken" ja rekisteritunnus oli nyt 453, Tallinna. Nyt aluksen uppouma oli 32,92 tonnia ja pituus 22,23 metriä.
1932 nimeksi muuttui "Andros" ja omistajaksi A. Tiitus, Tallinna mutta tuttuun työhön se taas pääsi?
Kumma kyllä, rekisteritiedoissa oli nyt kantavuutena 35,33 brt ja pituutena taas alkuperäinen 20,12 metriä ja kutsutunnuksena nyt ESEV?
Alus upposi vuonna 1932 "Andros"-nimisenä mutta säilyi Viron kauppalaivarekisterissä.
Kumma kyllä, rekisteritiedoissa oli nyt kantavuutena 35,33 brt ja pituutena taas alkuperäinen 20,12 metriä ja kutsutunnuksena nyt ESEV?
Alus upposi vuonna 1932 "Andros"-nimisenä mutta säilyi Viron kauppalaivarekisterissä.
Rekisteristä se vihdoin poistettiin 1936.
Rakennettu 1916, 29,9 brt (1934 35,33 brt), 20,12x3,6x2,0 metriä, alunperin 3x180 hv bensiini-Sterling
Entisen Viron Rajavartiolaitoksen Mootorvahilaev Nr. ykkösen tuntee korsteenissa
olevasta yhdestä vaakaviivasta. Aluksen nimi saattoi tässä vaiheessa olla "Boken"
Takavarikkokuva Suomesta, Finna
"Mootorvahilaev Nr. 4", myöhemmin "Sterling", "VMV 4"
Alus numero 4 rekisteröitiin 1928 Tallinnassa numerolla 365, omistajana Evald Pihlakas ja 1929 omistajaksi vaihtui V. Rukholm, nimenä "Sterling".
"Mootorvahilaev Nr. 2", myöhemmin "Sterling", "Remus", "Ola", "Albatros", "Muus"
Alus numero 4 rekisteröitiin 1928 Tallinnassa numerolla 365, omistajana Evald Pihlakas ja 1929 omistajaksi vaihtui V. Rukholm, nimenä "Sterling".
Alus, jonka nimeksi mainittiin "Sterling" pidätettiin uudenvuodenpäivänä 1930 Kaskisen luona ja takavarikointilain muuttuessa maaliskuussa 1930 se otettiin oikeudenkäynnin jälkeen 1.8.1931 Merivartiolaitoksen omaan käyttöön tunnuksella "VMV 4" Pohjanlahden merivartiopiirissä.
Kulunut alus poistettiin MVL:n kirjoista 3.5.1939 ja myytiin tyhjänä runkona 16.9.1939 yksityiselle 3364 markan hintaan.
"Sterling" kuitenkin säilyi Viron kauppalaivarekisterissä aina vuoteen 1939 saakka ja tämä on aiheuttanut poljon epätietoisuutta VMV 4:n" alkuperästä..
1916, 29,9 brt, 20,12x3,5x1,9 metriä, 3x150 Sterling.
VMV 4:n keskimmäinen Sterling vaihdettu jossain vaiheessa 150 hv Van Blerckiin.
VMV 4:n keskimmäinen Sterling vaihdettu jossain vaiheessa 150 hv Van Blerckiin.
"Norjalainen" Helsingissä, aika ei ole tiedossa. Korsteenissa ei ole
Viron Rajavartiolaitoksen juovia, joten tämä todennäköisesti on Nr.4
"Mootorvahilaev Nr. 2", myöhemmin "Sterling", "Remus", "Ola", "Albatros", "Muus"
Viimeisenä Viron Rajavartiolaitos luopui numero kakkosesta, joka oli käytössä vielä vuoden 1930 alkuun asti.
Alus tuli tunnetuksi sekä Suomessa että Virossa siitä, että se oli ampunut syyskuussa 1929 Äransgrundin luona suomalaista merivartioalusta ja asiasta oli syntynyt maiden välille diplomaattinen selkkaus.
Syksyllä 1932 se toimi aktiivisesti salakuljetuksessa ja otettiin kuuden viikon aikana kolme kertaa kiinni.
Ensin sen tapasi Suomen Merivartiolaitos 23.10. Utön luona Romanian lipun alla nimellä "Remus" mutta alus oli vapautettava, koska siinä ei sillä kertaa ollut lastia.
22.11. se pidätettiin Ruotsissa nimellä "Ola" Panaman lipun alla (vapautettiin) ja vielä 5.12. Merivartiolaitoksen Pohjanlahden piirin vartiolaiva "HV 63":n nopea apuvene "AV 26" pidätti sen 4050 litran spriilastissa Uusikaarlebyyn luona nimellä "Remus", jälleen Romanian lippu.
Alus tuli tunnetuksi sekä Suomessa että Virossa siitä, että se oli ampunut syyskuussa 1929 Äransgrundin luona suomalaista merivartioalusta ja asiasta oli syntynyt maiden välille diplomaattinen selkkaus.
Syksyllä 1932 se toimi aktiivisesti salakuljetuksessa ja otettiin kuuden viikon aikana kolme kertaa kiinni.
Ensin sen tapasi Suomen Merivartiolaitos 23.10. Utön luona Romanian lipun alla nimellä "Remus" mutta alus oli vapautettava, koska siinä ei sillä kertaa ollut lastia.
22.11. se pidätettiin Ruotsissa nimellä "Ola" Panaman lipun alla (vapautettiin) ja vielä 5.12. Merivartiolaitoksen Pohjanlahden piirin vartiolaiva "HV 63":n nopea apuvene "AV 26" pidätti sen 4050 litran spriilastissa Uusikaarlebyyn luona nimellä "Remus", jälleen Romanian lippu.
Sen kolme moottoria luovutettiin MVL:lle 4.5.1933, mutta tyhjä runko myytiin Viroon.
Alkuperäiset mitat 28 brt, 20.12x3,6x1,8 metriä, 3x180 hv. bens. Sterling
Nro 2, myöhemmin Remus (kuva Viron merimuseo)
Veneen tyhjä runko jatkettiin Virossa 1933, nyt pituutena oli 22,6 metriä ja uutena nimenä "Albatros" ja omistajana käsmulainen J. Trummar.
Nyt veneessä mainitaan olleen 2x225 hv Mercedes Benz ja yksi 400 hv Siemens-Halske ja myöhemmin MB-moottorit mainitaan 260 hevosvoimaisiksi.
Näin veneestä tuli yksi pirtunkuljetuksen tehoikkaimmista aluksista, olihan koneteho yli 900 hevosvoimaa.
Näin veneestä tuli yksi pirtunkuljetuksen tehoikkaimmista aluksista, olihan koneteho yli 900 hevosvoimaa.
1937-38 nimeksi tuli "Helios" ja omistajaksi mainitaan J. Anteplon ja moottoreiksi kolme kappaletta 229 hv kuusisylinteristä Mercedes Benz-konetta.
Vielä vuonna 1939 nimellä "Muus" omistajaksi merkitään J. Hammer
1914, 38,7 brt, 20,12x3,6x1,9 metriä.
"Romulus"
"Romulus"
"Romulus" mainitaan Viron lehdissä jo syyskuussa 1929, jolloin se oli ajautunut myrskyssä rantaan Loksan luona täydessä lastissa. Tuolloin sen mastossa liehui Romanian lippu.
Alus mainitaan "Remuksen" sisarlaivaksi mutta aivan varmaa tietoa siitä, että se olisi "norjalainen" ei ole.
Omistajiksi mainitaan "Viinistun miehet".
Alus takavarikoitiin 1933 Suomessa Tsekkoslovakian lipun alla ja myytiin tullihuutokaupassa syyskuussa 1933 takaisin Viroon ja laitettiin remonttiin.
Se pidätettiin 18.10.1933 Utön luona ja vietiin Turkuun.
Sen konemestariksi mainitaan Oskar Mühlenstein, joka oli aikaisemmin "Poseidonin" konemestari ja omistaja.
Alus mainitaan "Remuksen" sisarlaivaksi mutta aivan varmaa tietoa siitä, että se olisi "norjalainen" ei ole.
Omistajiksi mainitaan "Viinistun miehet".
Alus takavarikoitiin 1933 Suomessa Tsekkoslovakian lipun alla ja myytiin tullihuutokaupassa syyskuussa 1933 takaisin Viroon ja laitettiin remonttiin.
Se pidätettiin 18.10.1933 Utön luona ja vietiin Turkuun.
Sen konemestariksi mainitaan Oskar Mühlenstein, joka oli aikaisemmin "Poseidonin" konemestari ja omistaja.
Aineisto ja tärkeimmät lähteet
Tämän tarinan aineisto on pääosin kerätty digitoiduista sanomalehdistä osoitteessa digi.kansalliskirjasto.fi .
Vastaava, myös tässä käytetty virolainen arkisto on nimeltään digar.ee
Tullin alusten tekniset tiedot on saatu Tullimuseolta.
Osa tiedoista on peräisin Suomen ja Viron kauppalaivakalentereista.
Saksalaisten sota-alusten tiedot ovat pääosin saksalaisen tutkija Erich Grönerin kirjoista ja latvialaisesta blogista Fong1975.
Kuvalähteet mainitaan kuvien yhteydessä.
Jotain saattaa vielä tulla lisää...
